Asunnottomien yötä vietettiin iloisessa tunnelmassa vakavasta teemasta huolimatta

Tapahtuma kokosi Suupantorille noin 150 henkeä.

Asunnottomien yön ohjelmassa oli muun muassa makkaranpaistoa, musiikkia ja puheenvuoroja.
ASUNNOTTOMIEN yötä vietettiin jälleen torstaina kauniissa syyssäässä. Tapahtumassa arvioitiin olleen paikalla noin 150 henkeä.

Ohjelman aloittivat musiikkiesityksellään Berit ja Severi. Ajatuksia herättävät puheenvuorot tämän vuoden teemasta piiloasunnottomuudesta kuultiin Pirkanmaan hyvinvointialueen asumisen erityisasiantuntijalta Elina Karrilta sekä KRIS-Tampere ry:n toimintakeskusvastaavalta Minna Kyyhkyseltä. Musisointi jatkui tapahtuman loppuun asti haitariduon ja solistin voimin ja torilla pistettiin välillä jopa tanssiksi, nähtiinpä pieni letkajenkkakin.

Järjestäjät tarjosivat kaikille hernesoppaa, kahvia ja pullaa sekä mahdollisuuden paistaa itse makkaraa nuotiolla. SPR:n teltalle sai tuoda ja sieltä ottaa mukaansa lämpimiä vaatteita ja muuta lahjoitustavaraa. Vakavasta teemasta huolimatta torilla oli iloinen tunnelma ja juontajana toiminut Jorma Schukoff totesikin, että näissä merkeissä tavataan taas vuoden päästä.

Tänä vuonna järjestelyissä olivat mukana jo perinteisten SPR Pirkkalan osaston, Ehyt ry:n ja Pirkkalan Elokolon sekä kunnan ja seurakunnan lisäksi myös LC Pirkattaret ja LC Naistenmatka.

Paikalla kävi arvion mukaan noin 150 henkeä.

Jaana Kallioluoma

Kirjoittaja on Suomen Punaisen Ristin Pirkkalan osaston puheenjohtaja.