
PIRKKALAN yrittäjien edesmennyttä puheenjohtajaa Jarmo “Jampe” Hautamäkeä on muistettu musiikkikappaleella.
Tamperelainen musiikkiyhtye Duo Primadonnat julkaisi toukokuussa kappaleen, joka on omistettu Hautamäelle ja nimetty hänen mukaansa. Jampe’s Happy Bluez on tyylilajiltaan energistä ja hyväntuulista swingiä.
Duo Primadonnat -yhtyeen muodostavat viulisti Annukka Nevalainen ja taiteilijanimellä esiintyvä pianisti Piia Kristiina. Nevalainen kertoo, että Hautamäki oli heille promoottori, kannustaja ja ystävä.
”Kun kuulimme Jampen poismenosta, Piialla oli tekeillä iloinen blues. Hänellä syttyi lamppu, että tämähän on Jampen biisi”, Nevalainen kertoo.
Hautamäki kuoli 59-vuotiaana marraskuussa 2023. Hänet tunnettiin Pirkkalan yrittäjien puheenjohtajana ja monien paikallisten yritysten ja yhteisöjen tukijana. Lisäksi hän toimi muun muassa erityisnuorten salibandyjoukkue Nuljun Sisun “managerina”.
Rahallista tukea kappaleen tuottamiseen ja nettijulkaisemiseen saatiin yrityskentältä. Business Shooting Club -klubin toimitusjohtajan Janne Hokkasen avulla duo sai taakseen 12 sponsorin joukon, johon kuului sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä. Toukokuussa biisi julkaistiin Youtubessa.
Sanaton mutta menevä kappale on otettu innokkaasti vastaan Duo Primadonnien keikoilla. Kappale ilahdutti yleisöä myös syyskuussa Pirkkalan yrittäjien Vuoden yrittäjäjuhlassa, jossa duo esiintyi.
”Yleisöltä on tullut aplodeja. Kuten Jampekin, myös tämä kappale saa kaikki hyvälle tuulelle”, Nevalainen sanoo.
Jos videoupotus ei näy, voit katsoa Youtube-videon tästä linkistä.
Lue myös: Jarmo Hautamäki on poissa