Pirkkalalainen diskokonkari Ilkka Jutila on soittanut levyjä yli 50 vuotta – näin hänen yleisönsä on muuttunut

Nostalgiadiskossa raikaa musiikki Darudesta Mattiin ja Teppoon.

Ilkka Jutila eli DJ Ilkka on tehnyt DJ-keikkoja 1970-luvun alusta saakka. Tällä hetkellä hän järjestää Kari Sirenin kanssa nostalgiadiskoa tamperelaisessa Jerun Piilopaikka -baarissa.

PIRKAN Pirtiltä Pirkkalasta se alkoi. Vuosi oli 1971, ja 18-vuotias Ilkka Jutila eli DJ Ilkka pyöritti ensimmäistä kertaa vinyylilevyjä yleisön edessä.

Kaiuttimista kajahteli diskokansan kuultavaksi esimerkiksi CCR:ää, Procol Harumia ja Shocking Blueta. Kävijäkunta oli vain hieman tiskijukkaa nuorempaa: noin 15-16-vuotiaita pirkkalalaisteinejä.

Olosuhteet limudiskossa olivat askeettiset.

”Oli vanhat kirkonpenkit, mutta siihen aikaan ei vielä kaivattu muuta”, Jutila nauraa.

Askeettisuutta alleviivasivat itse tehdyt kaiutinkaapit ja vahvistimet. Sähkötekniikkaa ammattikoulussa opiskellutta nuorta DJ:tä musiikin ja tekniikan yhdistäminen viehätti.

”Oli sellainen kädentaito asioihin, että kuinka niitä pitää tehdä”, hän muistelee.

DJ Ilkka valikoi soitettavat kappaleet noin 4500 kappaleen pituisesta listasta. Levyjä hän soittaa myös Radio Musassa Diskopallon alla -ohjelmassa.

TEKNIIKASTA tuli Ilkka Jutilalle työura, sillä hän on vetänyt Pirkkalassa pitkään sähkö- ja teleurakointiin keskittynyttä Teletaito-yritystä.

Toisen uran Jutila on tehnyt DJ Ilkkana. Tekemiensä keikkojen lukumäärää hän ei osaa äkkiseltään arvioida, mutta niiden pääluku saattaa olla olla veteraanitiskijukalla jo toisella tuhannella.

Pirkan Pirtillä DJ Ilkka tahditti juhlakansaa kahdella vuosikymmenellä.

”Soitin levyjä, ja tuo Sirenin Kari tuli 1975 mukaan. Kaksistaan me pidimme iltoja 80-luvun puoliväliin asti. Sitten kun tuli lapsia ja muuta, niin aktiivisuuteen tuli pieni katkos.”

LEVYLAUTASTEN ääreen DJ Ilkka palasi 2000-luvun alussa. Päätöstä vauhditti kaksi tapahtumaa. Toinen niistä oli Kaseva-yhtyeen palaaminen yhteen, sillä pirkkalalainen oli toiminut yhtyeen yleismiehenä jo yhteen suurimman menestyksen päivinä. Kaseva kaipasi paluukeikoilleen DJ:tä.

Toinen syy löytyi lähipiiristä, kun myös omien lasten leirikouluun tarvittiin levyjenpyörittäjää.

”Siitä se lähti taas uudestaan rullaamaan.”

Tunnelma oli katossa vuonna 1977 Pirkan Pirtin jouludiskossa. Jutila järjesti pirkkalalaisessa juhlapaikassa Kari Sirenin kanssa diskoja 1980-luvulle saakka. Kuva: Ilkka Jutila

UUDELLE vuosituhannelle tullessa Pirkan Pirtillä joranneet entiset nuoret olivat ehtineet jo varttuneeseen ikään.

”Koottiin se porukka 2000-luvulla alkupuolella ja pidettiin kolme Pirkan Pirtin vanhojen asiakkaiden diskoa”, Jutila kertoo.

Diskonostalgialle tuntuu olevan kysyntää. Tällä hetkellä Ilkka Jutila järjestää yhdessä Kari Sirenin kanssa tamperelaisessa Jerun Piilopaikka -baarissa kuukausittaisia diskoiltoja, joissa voi virittäytyä menneiden vuosikymmenten tunnelmaan.

Osa nostalgiadiskojen asiakkaista on käynyt juhlimassa DJ Ilkan tahtiin jo Pirkan Pirtin vuosista lähtien. Yleisössä näkyy kuitenkin runsaasti tuoreempia kasvoja.

”Kun me soitetaan, niin emme soita enää ikäisillemme. Soitamme paljon nuoremmille”, DJ arvioi.

”Se musiikki kantaa.”

Jutilan mukaan nuoriso on tullut vuosien saatossa fiksummaksi. Pirkan Pirtillä meno saattoi takavuosina äityä joskus hurjaksikin.

ILKKA Jutila on listannut arkistoinut nostalgiadiskoissa esitetyt kappaletoiveet. Niiden perusteella ABBA:n, Boney M:n ja Bee Geesin kaltaiset klassikkoartistit vaikuttavat edelleen pitävän pintansa.

DJ Ilkan isännöimissä diskoiltamissa saatetaan silti kuulla likipitäen mitä vain Darudesta Mattiin ja Teppoon.

”Se pitää tänäkin päivänä paikkansa, että olen asiakaspalvelijana. En soita sitä, mistä itse tykkään vaan sitä, mitä asiakkaat tykkäävät kuulla.”

Iltojen yleisöstä DJ on tehnyt tarkan havainnon.

”Porukka on tullut nykyään fiksummaksi. Kaikki sanovat, että tämä nykynuoriso ei ole mitään, mutta kyllä se vaan näin on”, hän nauraa.