Ajeletko ajovalot pimeänä?

Tiedätkö sinä miten autosi ajovalot toimivat?

Palavatko sinun autossasi takavalot? Kuva: Pixabay
Näin syksyllä aamujen ja iltojen pimetessä on hyvä tarkistaa, että oman ajoneuvon ajovalot toimivat ja että ne ovat yleensäkin päällä. Myös sumuvalojen käyttö on hyvä kerrata.

Hämärässä ajellessa huomio kiinnittyy väistämättä autoihin, joiden takavalot ovat pimeänä.

Autoilija, joka ei ole tutustunut menopelinsä sielunelämään tarkemmin, saattaa olettaa, että ajovalot kytkeytyvät käynnistäessä automaattisesti päälle, mutta näin ei välttämättä olekaan.

Siksi valot on hyvä kääntää ajovaloasentoon ennen liikkeelle lähtöä, etenkin syksyisin ja talvisin. Silloin takavalotkin palavat, ja takana ajavat havaitsevat edessä ajavan helpommin. Osassa autoista takavalot eivät pala, jos valot ovat päiväajovaloasennossa.

Syynä päiväajovalojen olemassaoloon on Euroopan Unionin direktiivi vuodelta 2011, jonka jälkeen valmistetuissa henkilö- ja pakettiautoissa on ajovalojen lisäksi pienitehoisemmat päivävalot. Syynä direktiivin lanseeraamiseen olivat energian säästämisen lisäksi turvallisuus ja päästöjen vähentäminen.

Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo kehottaa autoilijoita tutustumaan autonsa valoihin.

– Meidän ohjeemme on ollut se, että varmistaa, miten valot omassa autossa toimivat. Pitääkö ne erikseen kytkeä päälle, tai onko autossa ajovaloautomatiikkaa, jossa järjestelmä tunnistaa valon määrän ja itsenäisesti kytkee joko ajovalot tai päiväajovalot.

MYÖS sumuvalojen toimintaan on syytä tutustua ennen kuin niiden käyttöä vaativa tilanne tulee tien päällä vastaan. Tiedätkö sinä mistä autosi etusumuvalo kytketään päälle, entä takasumuvalo?
Varmista, että osaat kytkeä sumuvalot päälle. Merkkivalon tunnistaa suunnasta: takasumuvalo osoittaa oikeaan. Kuva: Liikenneturva
Etusumuvalon merkkivalo osoittaa vasempaan. Kuva: Liikenneturva

Jokaisen kuljettajan täytyy osata käyttää takasumuvaloa. Sen hyöty on siinä, että takana tuleva kuljettaja näkee edessä ajavan kauempaa, jolloin hän voi pitää etäisyyden tarpeeksi pitkänä.

– Huonolla ajokelillä kannattaa pitää normaalia pidempi turvaväliä, Vuoristo muistuttaa.

Vuoristo kertoo, että Liikenneturva saa ajoittain palautetta siitä, että kanssaliikkujat eivät osaa käyttää sumuvaloja. Joko sumuvalo ei ole päällä sumussa tai rankassa vesi- tai lumisateessa tai se unohtuu päälle, jolloin se saattaa häiritä tai ärsyttää muita tienkäyttäjiä.

– Jos olet epävarma, koska sumuvaloja saa käyttää, katso kanssa-autoilijoita. Jos edessä ajavaa ei näy kunnolla, voi sumuvalojen käyttö olla paikallaan. Pelkästään pimeällä sumuvaloja ei saa käyttää, Vuoristo tähdentää.

Vinkit ajovalojen käyttöön

·  Lue ohjekirjasta, kokeile ja katso, miten autosi valot toimivat.
·  Varmista, että ajovalot palavat olosuhteissa, joissa päiväajovalot eivät riitä. Kytke ajovalot päälle, jos automatiikka ei sitä tee.
·  Tarkista ajovalojen kunto ja toiminta aika ajoin. Vaihda tai vaihdata palaneet polttimot.
·  Pidä etu- ja takavalot puhtaina.
·  Muista, että näkyvyys toimii molempiin suuntiin: ei riitä, että sinä näet, vaan sinun täytyy myös tehdä itsesi nähdyksi.

Lähde: Liikenneturva