40 vuotta sitten: Kenelle kuuluu esiopetuksen järjestäminen Pirkkalassa?

Lue, mistä Pirkkalassa puhuttiin vuonna 1984.

Pirkkalaisessa käsiteltiin lokakuussa 1984 esiopetuksen järjestämisvastuuta. Valokuvissa koulutoimenjohtaja Matti Peltola ja kunnassa vieraillut sosiaalihallituksen tarkastaja Leena Lehtinen.

Kenelle kuuluu esiopetus?

PIRKKALAN kunnassa on koulutoimeen kuuluvana annettu peruskoulua edeltävää opetusta jo vuodesta 1971. Samaan aikaan voisi lähes samaa opetusta antaa kunnan sosiaalitoimen alaisuuteen kuuluvissa päiväkodeissa. Kummalle opetus – esikoulu – kuuluu, mietittiin viime tiistaina niin kouluhallituksen, sosiaalihallituksen kuin alan opettajien ammattijärjestöjen ja kunnan viranhaltijoiden kesken kunnantalolla.

– –

Tällä hetkellä kunnassa toimii lukuvuoden 1984–85 yksi viisipäiväinen ja yksi kolmepäiväinen ryhmä. Koulutoimenjohtaja [Matti] Peltolan mukaan lyhyestä vertailuajasta huolimatta kokemukset ovat olleet hyvät.

Omana mielipiteenään esiopetuksen järjestämisestä koulutoimenjohtaja Matti Peltola esitti, että kunnassa on tällä hetkellä hyvä pohja esiopetukselle ja tästä on hyvä jatkaa. Peltola piti myös hyvin todennäköisenä sitä, että esiopetus tulee maailmassa laajenemaan. Peltola piti myös opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen toteamusta, että tulevaisuudessa esiopetus järjestettäneen koulutoimen alaisuudessa, oikeaan osuneena.

– –

Sekä sosiaalihallitus että opettajien ammattijärjestöjen edustajat pitivät kitkaa opetuksen järjestämisestä kummallisena. Heidän mielestään lastentarhanopettajat ovat päteviä vetämään esiopetusta päiväkodeissa ja se jopa Pirkkalan pienissä päiväkodeissa onnistuisi.

Pirkkalainen 4.10.1984

Lue kaikki 40 vuotta sitten -jutut täältä.