PIRKKALAN Pirkkojen Mikrotytöt emännöivät kotiturnausta Nuolialan koululla viime sunnuntaina. Kyseessä olivat Mikrotyttö-joukkueen ensimmäiset pelit kotikentällä.
Turnauksessa oli neljä joukkuetta: Pirkat, Tampereen Pyrintö White, Raholan Pyrkivä ja BC Nokia 2015. Korishuumaa oli nostattamassa Pirkkalan Pirkkojen maskotti Pirkka-siili, joka kannusti omaa joukkuettaan aamusta iltapäivään. Turnauksen avausheiton suoritti pormestari Marko Jarva.
Mikrotytöt pelaavat 10-vuotiaiden läntisen alueen 2. divisioonassa, johon joukkue hyppäsi mukaan vuoden 2024 alusta. Joukkue treenaa yhdessä kaksi kertaa viikossa, tiistaisin Nuolialan koululla ja torstaisin Vähäjärven koululla.
Joukkueeseen kuuluu 14 pelaajaa, jotka ovat syntyneet vuosina 2014 ja 2015. Joukkueeseen kuuluu myös muutama 2016 syntynyt tyttö, jotka ovat olleet mukana pallokoulusta asti. Joukkuetta valmentavat Riikka Hassinen (vastuuvalmentaja) ja Saija Tarvainen.
”Vastustajat olivat tällä kertaa kokeneempia, mutta meidän tytöt antoivat todella hyvän vastuksen molemmissa otteluissa. Olen ylpeä jokaisesta yhdessä ja erikseen”, summasi Riikka Hassinen päivän tunnelmat.
Pelaajat tuntuivat nauttivan koripallosta ja peleistä täysin siemauksin. Pirkkojen Mikrotyttöjen Heidin sanoin: ”vaikka tuli häviö, niin oli kivaa!”
KORIPALLOA voi tällä hetkellä harrastaa Pirkoissa myös U12 pojissa (2012 syntyneet), jotka pelaavat läntisen alueen 2. ja 3. divisioonissa. Joukkueeseen kuuluu 15 poikaa, jotka ovat syntyneet vuosina 2012 ja 2013. Pojat harjoittelevat kolmesti viikossa.
Lisäksi alle kouluikäisten pallokoulu harjoittelee kerran viikossa Toivion koululla ja Pirkkain naisten koripallojoukkue pelaa läntisen alueen kuntosarjaa.
Syksylle olisi tavoitteena saada joukkue myös mikroikäisille pojille (2014 ja myöhemmin syntyneet).
“Koripallo on seurassa suhteellisen uusi laji, mutta kysyntää lajin pariin on enemmän kuin mitä pystymme tarjoamaan. Hienoa olisi, jos tulevaisuudessa jokaiselle koriksesta kiinnostuneelle löytyisi oma joukkue Pirkkalasta”, Riikka Hassinen toteaa.
”Pirkkalassa salit ovat lähellä, mikä mahdollistaa itsenäisen kulkemisen sekä harrastamisen tutussa ympäristössä”, Riikka jatkaa.
Riikka Hassinen toimii myös koripallojaoston puheenjohtajana. ”Koripallojaostossa on hyvä yhdessä tekemisen meininki”, hän kertoo.
SEURA etsii tällä hetkellä kuumeisesti valmentajia ja taustahenkilöitä ensisijaisesti mini- ja mikroikäisten lasten joukkueisiin. Jos siis olet innostunut koripallon pelaaja, valmentaja tai muuten lajin parissa viihtynyt, lähde mukaan rakentamaan koripallokulttuuria Pirkkalaan. Pallokoulun vetämiseen riittää into ja tausta, mistä tahansa palloilulajista.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen toimintaan seuran sivuilta.
Teksti: Riikka Hassinen ja Katri Virkkunen