PIRKKALAN lukiosta valmistuu tänä syksynä viisi ylioppilasta ja Pirkkalan naapurista Hatanpään lukiosta 16. Syksyn ylioppilaskirjoitusten tulokset julkaistaan tänään torstaina.
Pirkkalan lukion rehtori Marjukka Suihko kertoo syksyn kirjoitusten sujuneen Pirkkalassa kaiken kaikkiaan hyvin.
”Meillä oli paljon abiturientteja, jotka aloittivat kirjoitukset tänä syksynä. Kokeet menivät hyvin sekä heillä, jotka valmistuvat nyt että heillä, jotka aloittivat urakan. Olemme oikein ylpeitä”, Suihko sanoo.
VALMISTUVIEN määrä Pirkkalan lukiossa on tänä syksynä huomattavasti pienempi kuin parina edellisenä syksynä. Syksyllä 2022 valmistui 19 ylioppilasta ja sitä edeltävänä 18. Tätä ennen syksyllä valmistuvien määrä on tyypillisesti ollut noin 5–8.
Suihko toteaa, että kirjoittajien määrä vaihtelee vuosittain. Yleinen trendi vaikuttaisi olevan, että yhä useampi venyttää lukiota yli kolmen vuoden mittaiseksi ja valmistuu kolmannen vuoden kevään sijaan vasta seuraavana syksynä. Tämä on Suihkon mukaan havaittu Pirkkalan lisäksi muuallakin.
”Kun juttelin Tampereen lukioiden ja muiden seutulukioiden rehtorien kanssa, hekin olivat havainneet trendiksi sen, että jatkavien määrä vain lisääntyy”, Suihko sanoo.
Opiskelijoiden tekemien suunnitelmien perusteella näyttää siltä, että seuraavana parina syksynä valmistuvia voi tulla Pirkkalan lukiosta taas isompia määriä.
Pirkkalan lukion ylioppilasjuhla ja itsenäisyyspäivän juhla lukiolla (Urheilutie 11) ti 5.12. klo 13. Hatanpään lukion ylioppilasjuhla Hatanpään peruskoulun liikuntasalissa (Haapakuja 2) ti 5.12. klo 12.15.