JEESUS tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti. (Joh 13:1)
HILJAINEN viikko on matka tummiin sävyihin. Jeesus valitsee sellaisen tien, jota kukaan ei haluaisi kulkea. Kukaan ei haluaisi menettää ystäviään, mahdollisuuksiaan ja elämänsä lahjaa kuolemalla ristillä. Jeesuksen lisäksi hänen läheisensä kokivat jotain kamalaa. Kaiken loppu, menetys ja suru, niitähän äiti, sisarukset, opetuslapset ja ystävät joutuivat elämään läpi.
’Jostain syystä näin sen kuitenkin kuului kulkea, tämä oli Jeesuksen ja hänen läheistensä tie. Tällainen oli itse asiassa Jumalan valitsema tie maan päällä.
Kärsimys näyttää olevan yksi elämän oletusarvoista. Niin kuin ilo, yhteys ja hyvät asiat, myös tummat sävyt kuuluvat elämään. Kärsimykselle haluaa kuitenkin kääntää selkänsä, eikä kärsivän kohtaaminen ole mitenkään helppoa. Mitä siis sitten on se, kun sanotaan, että Jumala kuitenkin jää, että hän ymmärtää ihmisen kipua ja kärsimystä? Tai että Hän ainakin on luotettava rinnalla kulkija?
Juuri hiljaisen viikon tapahtumien kautta, sen jokaisessa vaiheessa, Jumala tulee erityisen lähelle niitä, joiden elämässä jokin on rikki. Ystävien jättäminen, väärin tuomitseminen, pilkatuksi joutuminen, hylkääminen… siinä samaistumispintoja, joita voi lukea Raamatusta.
Joskus voi olla niinkin, että vasta silloin, kun tumma saapuu, Jumalakin alkaa puhua. Rikkinäisyys tai kuolemakaan ei estä siis Jumalaa saapumasta ja pitämästä yhteyttä ihmiseen yllä. Pääsiäisen tapahtumissa juuri kuoleman jälkeen on erityisesti Jumalan äänen vuoro. Näin tätä sanoittaa Harry Alfred Wiggett: Valon Herra, anna minun ymmärtää, että sinä olet pimeänkin Herra. Ja yön pimeydessä, kun kaikki on äänetöntä, kiitos, että silloin on sinun äänesi vuoro.
