SDP:lle vaalivoitto, perussuomalaiset romahti – Näin puolueet pärjäsivät kuntavaaleissa Pirkkalassa

Demarit kavensivat eroaan suurimpaan puolueeseen kokoomukseen.

Vesa Salovaara kävi sunnuntaina äänestämässä Pirkkalan pääkirjastossa. Kuva: Sebastian Stenvall
KOKOOMUS jatkaa kuntavaalien jälkeen Pirkkalan suurimpana puolueena. Ero toiseksi suurimpaan valtuustopuolueeseen SDP:hen on kuitenkin kaventunut.

Kokoomusta äänesti Pirkkalassa 30 prosenttia äänestäjistä, mikä on 1,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin kuntavaaleissa neljä vuotta sitten.

Demareiden ääniosuus oli 26,7 prosenttia, eli kasvua tuli 3,9 prosenttiyksikön verran.

Paikkoina tulos merkitsee sitä, että kokoomus saa valtuustoon 14 paikkaa ja demarit 12. Kokoomuksen paikkamäärä vähenee yhdellä ja demarien nousee kahdella.

PERUSSUOMALAISTEN valtakunnallinen romahdus näkyy myös Pirkkalassa. Viime kuntavaaleissa perussuomalaiset nousi Pirkkalan kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi, mutta nyt se on vasta kuudenneksi suosituin.

Puolue sai Pirkkalassa 6,2 prosentin kannatuksen, mikä on 6,7 prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime kuntavaaleissa.

Puolue menettää nykyisestä kuudesta valtuustopaikastaan neljä.

PERUSSUOMALAISTEN pudotusta lukuun ottamatta Pirkkalan valtuustopuolueiden keskinäinen kannatusjärjestys pysyi entisellään.

Kolmanneksi suurimpana puolueena jatkaa vihreät 12,8 prosentin kannatuksella ja kuudella valtuustopaikalla.

Huomattaviin nousijoihin kuuluu SDP:n lisäksi keskusta, joka nosti kannatustaan 3,5 prosenttiyksiköllä.

Vihreät, keskusta ja kristillisdemokraatit saavat kaikki yhden valtuustopaikan lisää. Vasemmisto jatkaa yhdellä valtuutetulla.

Kuntavaalit Pirkkalassa puolueittain

Kokoomus
Äänet: 2 928
%: 30,0
Paikat: 14
Muutos vaaleihin 2021, %-yksikköä: -1,8
Muutos vaaleihin 2021, paikat: -1

SDP
Äänet: 2 604
%: 26,7
Paikat: 12
Muutos vaaleihin 2021, %-yksikköä: +3,9
Muutos vaaleihin 2021, paikat: +2

Vihreät

Äänet: 1 247
%: 12,8
Paikat: 6
Muutos vaaleihin 2021, %-yksikköä: +1,1
Muutos vaaleihin 2021, paikat: +1

Keskusta

Äänimäärä: 1 222
%: 12,5
Paikat: 5
Muutos vaaleihin 2021, %-yksikköä: +3,5
Muutos vaaleihin 2021, paikat: +1

KD

Äänet: 750
%: 7,7
Paikat: 3
Muutos vaaleihin 2021, %-yksikköä: +1,8
Muutos vaaleihin 2021, paikat: +1

PS

Äänet: 609
%: 6,2
Paikat: 2
Muutos vaaleihin 2021, %-yksikköä: -6,7
Muutos vaaleihin 2021, paikat: -4

Vasemmisto

Äänet: 291
%: 3,0
Paikat: 1
Muutos vaaleihin 2021, %-yksikköä: -0,9
Muutos vaaleihin 2021, paikat: 0

H. Aalto

Äänet: 60
%: 0,6
Paikat: 0
Muutos vaaleihin 2021, %-yksikköä: –
Muutos vaaleihin 2021, paikat: –

Vapauden Liitto

Äänet: 28
%: 0,3
Paikat: 0
Muutos vaaleihin 2021, %-yksikköä: +0,3
Muutos vaaleihin 2021, paikat: 0

Liike Nyt

Äänet: 15
%: 0,2
Paikat: 0
Muutos vaaleihin 2021, %-yksikköä: -1,1
Muutos vaaleihin 2021, paikat: 0

Liberaalipuolue

Äänet: 9
%: 0,1
Paikat: 0
Muutos vaaleihin 2021, %-yksikköä: +0,1
Muutos vaaleihin 2021, paikat: 0