Janice äänesti suomalaisissa vaaleissa ensimmäistä kertaa – tällaiset olivat vaalipäivän tunnelmat Kirkonkylän koulun äänestyspaikalla

Varsinaisen vaalipäivän äänestys on täydessä vauhdissa. Kirkonkylän koulun vaalikahviosta löytyi yllättävä myyntiartikkeli.

Tomi Halme ja Janice Johnson saapuivat vaalipäivänä äänestämään Kirkonkylän koululle.

KUNTA- ja aluevaalien varsinainen vaalipäivä on tänään sunnuntaina. Pirkkalan vaalihuoneistot avautuivat aamuyhdeksältä, ja äänestäminen jatkuu iltakahdeksaan saakka.

Yksi seitsemään äänestysalueeseen jaetun kunnan äänestyspaikoista on Kirkonkylän koulu. Puolenpäivän aikaan koululle saapuivat antamaan äänensä Pirkkalan vanhan kirkon kupeessa asuvat Tomi Halme ja Janice Johnson.

Yhdysvaltain Kaliforniasta kotoisin olevalle Johnsonille äänestyskerta Suomessa oli ensimmäinen. Tästä huolimatta mieleisen ehdokkaan löytäminen ei ollut hankalaa.

”Mielestäni tietoa oli tarjolla paljon erilaisilla alustoilla, kuten sanomalehdissä. Viime viikonloppuna olimme Suupalla ja siellä oli mahdollisuus puhua eri ehdokkaiden kanssa”, Johnson kertoo.

Hienoisista eroista huolimatta itse äänestystapahtuma oli Johnsonin mukaan Suomessa melko samanlainen kuin Kaliforniassa.

”Yleensä myös siellä on määrätty äänestyspaikka, johon mennään ja jossa näytetään henkilöllisyystodistus. Erona on se, että täällä kirjoitetaan numero ja Kaliforniassa rastitaan ruutu ehdokkaan kohdalla”, hän kuvailee.

Äänestyspaikkojen liepeille pystytetyt kahviot ovat suomalaista vaaliperinnettä parhaimmillaan. Kirkonkylän koulun vaalikahvion tiskin takana häärivät yhdentoista aikaan päivällä Eve Tkachenko ja 11-vuotias Eetu. Vaalikahviolla kerätään rahaa 4C-luokan leirikoulurahastoon.
Vaalikahviossa kaupattiin perinteisten äänestyspäivän herkkujen lisäksi linnunpönttöjä.

KIRKONKYLÄN koulun vaalikahviossa tunnelma oli kello yhdentoista aikaan seesteinen. Kahvion tiskin takana olleen Eve Tkachenkon mukaan asiakkaita oli käynyt toistaiseksi ”ihan hyvin”.

Kello kymmeneltä auenneella vaalikahviolla kerätään rahaa 4C-luokan leirikoulurahastoon. Ainakin aamupäivällä suosituimmiksi tuotteiksi olivat nousseet klassiset myyntiartikkelit.

”Nyt tuo kakku tuli viimeisenä. Sitä ennen sanoisin, että porkkanakakku ja mokkapalat – eli perinteiset”, Eve Tkachenko kuvailee kahvion myydyimpiä tuotteita.

Runsaita vaalikahviherkkuja notkuvan myyntipöydän alta löytyy yllättävämpi kaupattava: linnunpönttö. Niitäkin oltiin myyty jo ennen puoltapäivää yksi kappale.

Otto Löyttyniemi äänesti Nuolialassa, mutta vaalikahvit hän nautiskeli Kirkonkylän koululla yhdessä Sanna-Mari ja Kaisla Löyttyniemen kanssa.

KATSO MYÖS: Tarkkana värien kanssa! Tässä vinkit onnistuneeseen äänestämiseen tuplavaaleissa

Vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien äänestyspaikat Pirkkalassa

Alue- ja kuntavaalit järjestetään vuonna 2025 samaan aikaan. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13.4.

Varsinaisena vaalipäivänä äänestäminen onnistuu vain äänioikeusilmoituksessa kerrotussa paikassa. Pirkkala on jaettu seitsemään äänestysalueeseen, joilla on kullakin on omat äänestyspaikkansa.

Vaalipäivän äänestyspaikkoja ovat Pirkkalassa Kirkonkylän koulu (äänestysalue 001 Kirkonkylä), Pirkkalan pääkirjasto (002 Kyösti), Pirkkalan yhteislukio (003 Naistenmatka), Nuoliala-keskus (005 Loukonlahti ja 006 Killo) sekä Toivion koulu (007 Toivio).

Äänestyspaikat ovat avoinna klo 9.00–20.00.