PIRKKALAN seurakunta on rakennuttamassa suositulle Pappilan alueelle ensi vuonna uuden päärakennuksen. Päärakennus on selkeästi suurin investointi listalla, kun kirkkovaltuusto kokoontuu ensi tiistaina talousarviokokoukseensa.
Luvassa on näyttävä, viereisen vanhan väentuvan arkkitehtuuria mukaileva punainen hirsirakennus, jonka kustannusarvio on noin 1,6 miljoonaa euroa. Se nousee nykyisen, 1960-luvulla valmistuneen purettavan rakennuksen paikalle.
Rakentamisen on määrä alkaa huhtikuussa ja talon olla käytössä juhannuksena 2026.
”Kyseessä on kulttuurimaisemaan suojeltujen kohteiden viereen nouseva rakennus, joka on sovitettu ympäristön henkeen. Osin sama tyyli jatkuu rakennuksen sisätiloissakin”, kuvailee Pirkkalan seurakunnan talouspäällikkö Pekka Elomaa.
Suojeltua rakennuskantaa pihapiirissä ovat kappeli, väentupa ja vanha sauna.
”Hiukan rannempana on myös muinaismuistoalue”, Elomaa kertoo.
NOIN 320 neliön laajuisen päärakennuksen suurin yhtenäinen tila on 93 neliön laajuinen sali, joka on jaettavissa väliseinällä. Talon pääsisäänkäynnistä tullaan eteiseen, jonka sivulla on pieni ryhmätila. Eteissalin läheltä löytyy keittiö. Eteissali ja osa salista on korkeaa huonetilaa. Harjakatolla on kattoikkunoita.
Kolmella rakennuksen sivulla on terassi, niistä suurin Pyhäjärven puoleisella seinustalla. Siellä on myös istuskeluportaat, joilta on näkymä kohti Pyhäjärveä. Rinteessä kasvaa Pirkkalan historiallisen pappilan aikaisia vanhoja jalopuita.
ELOMAA kertoo, että päärakennuksessa pidettiin aiemmin perhetilaisuuksia, kuten muistotilaisuuksia ja kastejuhlia.
”Viime aikoina niitä on siirtynyt talon heikon kunnon takia Rantatupaan. Uskon, että ne tekevät nyt paluun päärakennukseen, joka on ympäristöltään sopiva paikka. Häitä ei Pappilassa ole pidetty, mutta sekin on mahdollista.”
Seurakunnan omaa toimintaa päärakennuksessa tulee Elomaan mukaan olemaan ”laidasta laitaan”.
”Perheiden, nuorison, diakonian ja monien muiden alojen”, Elomaa sanoo.
Paljon käytetystä väentuvasta ja kappelista puuttuvat wc-tilat. Uusi päärakennus korjaa puutteen. Rakennus voidaan sulkea niin, että vain wc-tiloihin pääsy on mahdollista muiden rakennusten käyttäjille.
PAPPILA sijaitsee Pyhäjärven tuntumassa Pirkkalan Vanhan kirkon lähistöllä. Alueelle on matkaa Pirkkalan keskustasta noin viisi kilometriä