KAUPASSAKÄVIJÖITÄ hellitään Pirkkalan Partolassa poikkeuksellisilla aukioloajoilla. Millään toisella pirkanmaalaisella paikkakunnalla ei ole yhtä lähekkäin kahta suurta marketia, jotka palvelevat asiakkaita ympäri vuorokauden.
Partolan K-Citymarketin kauppias Petri Putila muistelee kaupan yöaukiolon alkaneen vuoden 2019 keväällä.
”Se oli sitä aikaa, kun kaupat siihen enenevissä määrin lähtivät. Pirkkala taisi olla [Vantaan] Tammiston jälkeen toinen Cittari”, hän kertoo.
Prismassa ympärivuorokautiseen aukioloon siirryttiin, kun kauppa muuttui S-marketista Prismaksi loppuvuodesta 2020.
”Olemme nähneet, että tällaiselle olisi tilausta”, Pirkkalan Prisman ryhmäpäällikkö Sami Hieta-aro sanoo.
KAUPPOJEN aukioloajat vapautuivat Suomessa vuonna 2016. Sitä ennen suurempien marketien aukiolo ilta- ja yöaikaan oli rajoitettua.
Öisin avoimet hypermarketit ovat silti yhä verrattain harvinainen ilmiö. Pirkanmaan Osuuskaupalla tällaisia Prismoja on Pirkanmaalla yhteensä neljä, kun taas läpi vuorokauden auki olevia Citymarketeja on maakunnassa Pirkkalan lisäksi yksi.
Pirkkalalaisten marketien päätöksessä lähteä mukaan öiseen aukioloon vaikuttaa olevan ensisijaisesti kyse kaupassakävijöiden palvelemisesta.
”Oleellista on, että asiakas voi luottaa, että meillä on aina ovet auki”, Sami Hieta-aro ajattelee.
Myös Petri Putila lähestyy entistä laajempia aukioloaikoja samanlaisesta näkökulmasta.
”Jos laskisi sen yöaukiolon, niin hiljaisimmilla tunneilla ei ole taloudellista merkitystä. Jos miettisi vain sitä, niin kannattaisi olla kiinni. Haluamme palvella asiakkaita mahdollisimman laajasti.”
KAUPAN ovipumppu ei öisin laula tasaisesti, vaan tietyt tunnit ovat Pirkkalassakin hiljaisempia kuin toiset.
”Kyllä se on siellä kahden ja neljän välillä”, Prisman Hieta-aro arvioi kävijämäärältään hiljaisinta ajankohtaa.
Citymarketissa asiakkaiden virta on Putilan mukaan vähäisintä aamukolmen ja -viiden välillä. Tiettyinä ajankohtina yöt ovat kiireisempiä.
”Viikonloppuyöt ovat vilkkaimmat. Se korostuu kesällä, kun ihmiset liikkuvat. Vieressä on suhteellisen vilkas tie”, hän analysoi.
Taajaan liikennöidyn ohitustien läheisyys saattaakin osaltaan olla selitys siihen, miksi juuri Pirkkalasta löytyy kaksi yöaikaan avoinna olevaa suurta kauppaa. Citymarketiin poiketaan ostoksille yöaikaan esimerkiksi työmatkalla.
”On vuorotyöntekijöitä: töistä lähdössä tai töihin menossa. Sitten on sellaisia asiakkaita, jotka haluavat asioiden rauhalliseen aikaan.”
PIRKKALAN Prisman ryhmäpäälikkön Sami Hieta-aron mukaan aukioloaikojen supistaminen ei ole ”tällä hetkellä näköpiirissä”.
”Seuraamme ja haluamme pysyä ajassa mukana. Meillä on kova kehittämisen ja uudistamisen tahto tässä yksikössä”, Hieta-aro kuvaa.
Citymarketin kauppias Petri Putila näkee, että öinen aukiolo on tullut kauppaan jäädäkseen.
”Ei ole paluuta”, hän linjaa.