Koululaiset elivät korvankääntötempun
Raittiussihteeri Urho Taponen haukkasi omenoineen tilaisuudet avatuiksi:
”Hyvää – rouskis, rouskis – tauko – päivää”, koululaisten ja opettajienkin nauruhermoja kutiteltiin. ”Tänään meillä on asiaa vatsasta”, kuului jatko, kun omenasta oli reilu puolikas jäljellä. Niin tuli omppu syötyä. Peli oli avattu ja terveellinen aihe oli esitelty. Lapset innostuivat ja elivät mukana.
– –
”On rassaavaa olla kaksi, vaikka on yksi. Vatsaa ei tämä sinänsä rasita, eikä puhujalla tarvitse olla erikoista mahaa eikä kurkkua. Kurkkua? Tämähän on eräänlainen korvankääntötemppu. Tietyn sortin hämäys: ’vatsastapuhe’ tehdään sekin äänihuulilla.”
Ammatikseen Ahonen on kierrellyt Suomea jollakin tavalla äänellään itsensä elättäen vuodesta 1980, mutta vasta viimeiset kaksi vuotta ”TV:stä tuttuna vatsastapuhujana” niin kuin nykyisin ilmeisesti julkkiksia täytyy markkinoida. Aikaisemmin hän soitti suutaan jonkinlaisena yleisjuontajana. Raittiustyön limppua hän on nakertanut nyt kolmatta lukukautta. Mutten, kuten hän itse sanoo, sen lauluja parivaljakko laulaa, kenen leipää syö.
Antero vippaa jalkaa Kari sylissä. Kengänpohjasta pilkahtaa heijastin. Tietysti se täytyy olla aina mukana, sanoo joko toinen tai toinen. Kumpaakaan ei vaivaa ramppikuume, vaikka pirkkalalaiskouluilla vietettiin uuden ohjelman ensi-iltaa. Rutiinilla vain. Ohjelmaan sisäänajon taisi huomata ainoastaan raittiussihteeri Taponen, joka kaikilla kouluilla mukana olleena oli ehkä havainnut pieniä muutoksia repliikeissä.
”Se on se Antero”, selittää Nuolialan juhlasalin permannolta eturivistä ekaluokkalainen. Jännittynyttä odotusta ympärillä koko rivissä. Viesti menee varmasti jännittävän ikätoverin opastamana perille paremmin.
Pirkkalainen 25.10.1984
