Loukonlahden kaavasta haetaan valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen – ”Tarvitseeko kaikki paikat rakentaa niin täyteen”, kysyy lenkkeilijä

Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi asemakaavan muutoksesta tehdyn valituksen.

Loukonlahden peltomaisemat houkuttelevat ulkoilijoita. Anna Appelström (vas.) ja Susanna Kauppinen lenkkeilivät alueella perjantaina. Kumpikaan ei ole innostunut peltojen kaavoittamisesta täyteen asutusta.
PIRKKALAN Loukonlahden asemakaavan muutoksesta tehty valitus kaatui hallinto-oikeudessa. Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi yksityishenkilöiden ja taloyhtiöiden tekemän valituksen 30. syyskuuta.

Seuraavaksi päätöksestä aiotaan hakea valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, kertoo valituksen tekijöihin kuuluva Sanna Kauppinen.

Asiasta uutisoi aiemmin Yle.

Hylätyssä valituksessa Loukonlahden uuden asutuksen kaavaa pidettiin liian tiiviinä ja sen katsottiin rikkovan muun muassa maakunta- ja yleiskaavaa. Valituksessa esitettiin huolta alueen luonnon, kuten lintu- ja eläinlajien, puolesta. Lisäksi valituksessa arvioitiin Loukonlahden kerrostaloille tulevan kohtuutonta haittaa siitä, että järvinäkymät peittyvät uuden korkeamman rakentamisen myötä.

HALLINTO-OIKEUDEN mukaan asuinkortteleiden lisääminen, näköalojen muuttuminen ja niiden vaikutus kiinteistöjen arvoon ei aiheuta sellaista kohtuutonta haittaa, jota maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetaan. Maanomistajien yhdenvertainen kohtelu ei oikeuden mukaan vaarannu. Myöskään alueen luontoarvojen ei katsota selvityksen perusteella estävän rakentamista.

Hallinto-oikeus toteaa, että kunnalla on oikeus päättää, millainen kaava alueelle laaditaan. Oikeuden mukaan valtuuston hyväksymää lainmukaista kaavaa ei voida kumota sillä perusteella, että valittajien mielestä alueelle olisi tarkoituksenmukaisempaa laatia osin toisenlainen kaava.

Uusi kaava koskee Loukonlahden nykyisen asutuksen ja Pyhäjärven väliin jääviä peltoja. Kuvassa kauempana edessäpäin häämöttää Loukonlahden kenttä.
LOUKONLAHDESSA pitkään asunut Sanna Kauppinen on pettynyt hallinto-oikeuden päätökseen. Hänen mielestään uusi kaava ei ota tarpeeksi hyvin huomioon Loukonlahden luontoarvoja.

”Selvityksissä on nostettu esiin alueella esiintyviä lajeja, joista osa on jopa EU-suojeltavia. On erikoista, että meillä on lakeja ja asetuksia, joilla luontoa halutaan suojella, mutta sitten niitä ei kuitenkaan tarvitse noudattaa eikä niiden noudattamista valvota. Selvityksessä on mainittu, että esimerkiksi telkkä ja rantasipi ovat Suomen vastuulajeja EU:ssa. Ja silti voidaan tehdä tällaisia päätöksiä, että niiden asuinalueet pistetään matalaksi”, Kauppinen sanoo.

Kauppinen kantaa huolta myös uimarannan pienestä metsiköstä, jonka on todettu olevan lepakoiden ruokailualuetta.

”Luontoselvityksessä kehotetaan jättämään kunnon rantakaistale ekologiseksi käytäväksi, mutta näin ei kaavassa tapahdu. Kuvitellaanko oikeasti, että nuo rauhoitetut tai suojeltavat eläimet säilyvät alueella, jos viereiselle pellolle tulee asumaan toistatuhatta ihmistä”, Kauppinen pohtii.

”Lenkkeillessä on mukavaa, että Pirkkalasta löytyy myös maalaismaisemaa.”

Anna Appelström
LOUKONLAHDEN peltomaisemat houkuttelevat puoleensa lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia myös muualta Pirkkalasta.

Lähellä kuntakeskusta asuva Susanna Kauppinen (ei sukua Sanna Kauppiselle) oli saapunut perjantaina Loukonlahteen lenkkeilemään lähistöllä Nikkilänniemessä asuvan Anna Appelströmin kanssa. Molemmat ovat seuranneet Loukonlahden kaavoittamista.

”Tarvitseeko kaikki paikat rakentaa niin täyteen. Lenkkeillessä on mukavaa, että Pirkkalasta löytyy myös maalaismaisemaa. Toisaalta ymmärrän, että veden äärellä on hyviä tonttipaikkoja”, Appelström pohtii.

”Itse halusin aikoinaan muuttaa Pirkkalaan siksi, kun täällä oli vielä maalaismaisemia jäljellä. Mieli lepää ihan eri tavalla sellaisessa maisemassa kuin betoniviidakossa”, Kauppinen jatkaa.

PIRKKALAN kunnanvaltuusto hyväksyi Loukonlahden asemakaavan muutoksen viime vuoden toukokuussa. Kaava mahdollistaisi Loukonlahteen uuden 1330 asukkaan pientaloalueen, joka tulisi Loukonlahden nykyisen asuinalueen ja Pyhäjärven väliselle pellolle.

Kaistaleelle on tulossa noin 250 kytkettyä ja erillispientalotonttia sekä noin 100–150 rivitaloasuntoa. Nykyisen liikekeskuksen kortteliin voi rakentaa 75 kerrostaloasuntoa.

Lisäksi kunta suunnittelee Loukonlahteen suurta urheilupuistoa, jonne tulisi useita kenttiä eri liikuntalajeille. Sanna Kauppisen mukaan valituksen tekijöiden kritiikki kohdistuu yleisesti Loukonlahden liian tiiviiseen rakentamiseen, ei vain asutukseen tai urheilupuistoon.

Lue myös: Loukonlahden kaava tuomassa Pirkkalaan lähes 400-500 asuntoa ja kolme urheilukenttää – Katso ennen-nyt-kuvasta, kuinka asutusta karsittiin luonnoksen jälkeen