PIRKKALAN kuntakeskus on loppukesän ja alkusyksyn aikana saanut vahvistettua asemaansa paikkana, jonne tullaan viihtymään ja viettämään vapaa-aikaa. Palveluiden, kuten kuntosalien, kahviloiden ja kauppojen määrässä Suuppa häviää edelleen Partolalle, mutta valmistuneet rakennushankkeet ovat tuoneet uusia tuulia kunnan virallisen keskusta-alueen harrastuselämään. Vapaa-aikakeskuksen laajennusosa tarjoaa mahdollisuuksia urheiluseuroille, ja uudessa Vähäjärven koulun rakennuksessa kokoontuu tälläkin viikolla koulupäivien jälkeen muun muassa eri-ikäisiä teatterin, kielten ja käsitöiden harrastajia.
Pirkkalaisen haastattelemat Pirkan opiston puutyökurssin osallistujat olivat yksinomaan ilahtuneita muutosta uusiin tiloihin: ne tuntuvat turvallisilta ja innostavilta.
Kaikkien osapuolten kannalta on hyödyllistä, että isolla rahalla rakennetuille tiloille saadaan mahdollisimman monta käyttötuntia vuorokaudessa. Ja kyllähän yksittäiselle harrastajallekin on innostavampaa käydä kursseilla mieluummin uusissa ja hyvin hengittävissä tiloissa kuin elämää nähneissä luokissa, joista happi uhkaa loppua ja joissa pulpetin pintaa ei kaiverruksilta erota. Hyvin suunnitellut tilat kestävät toivon mukaan myös ajan hammasta.
Harrastusmahdollisuudet ja -tilat eivät ole välttämättä ykkösasia, jota ihmiset miettivät vaikkapa muuttopäätöksiä tehdessään, mutta ne ovat osa kunnan pehmeää viehätystä ja pitovoimaa. Ne ovat arjen iloja, joista ei joka kunnassa päästä nauttimaan.