Totta terveyskeskuksen tulosta
”Aivan uutta kunnassa ovat taloon saatava röntgen ja vuodeosasto”, terveyskeskuksen talouspäällikkö Jorma Salonen iloitsee ”työvoitosta”.
– –
Pirkkalaan on uutta terveyspalvelujen palvelulaitosta puuhattu jo kuusikymmenluvulta asti. Aktiivista käännytys-/vakuuttelu-/suostuttelutoimintaa on harjoitettu muutaman viimeisimmän vuoden ajan. Lähetystöjä on lähetetty ja vieraita vastaanotettu. Niinpä sitten Hämeen viimeinenkin pääsi maalin. Pirkkala oli nimittäin läänin viimeinen kunta, jonne ei terveyskeskuksen nimissä ole rakennettu mitään uutta.
– –
Järjestetäänkö päivystys uuden talon valmistuessa omassa kunnassa vai ei, ratkeaa ensi vuoden aikana. Kuntalaiset ainakin kovasti toivoisivat sitä. Salonen ei pidä ollenkaan mahdottomana etteikö se onnistuisikin. Lopullisen ratkaisun tekee viime kädessä lääninhallitus.
Napanuoraa Nokian terveyskeskukseen ei katkaista oman röntgenin saamisen jälkeenkään, Salonen korostaa. Nokialla käydään jatkossa edelleenkin kuvauttamassa vaativimmat otokset ihmisruumiista, koska siellä on alan erikoislääkäri. Pirkkalassa läpivalaistaan jatkossa lähinnä vain luu- ja keuhkotapaukset.
Pirkkalainen 26.9.1984