Kesä on monille reissujen aikaa. Kenties tylsin vaihe, joka toistuu niin festariviikonloppuun kuin mökkiviikkoonkin valmistautuessa, on pakkaaminen. Päätösten tekeminen on kaltaiselleni huolestujalle yhtä soutaamista ja huopaamista. Luotanko siihen, että säätiedotus pitää paikkaansa ja pakkaan aurinkorasvan mukaan? Vai varaudunko pahimpaan ja tungen jo ennestään täyteen reppuun pitkät kalsarit ja tuulitakin? Jääkö aikaa kirjan lukemiselle vai pitääkö ottaa varavirta sometuksen mahdollistajaksi?
Kaikkein pahinta on kuitenkin ikuinen pelko siitä, että jotain olennaista unohtuu. Helteellä mikään ei harmita enempää kuin kotiin unohtuneet uikkarit.
Listat ovat läsnä elämässäni muutenkin. Tekemättömiä kodin askareita ei tarvitse pyöritellä päässä, kun ne kirjoittaa ylös.
Joku nyt varmaan väittää, että listaton elämä harjaannuttaa muistia. Väitän vastaan, että listat harjaannuttavat mielenrauhaa. Loppupeleissä pakkauslista on nimittäin mielentila. Kokemus siitä, että edes jokin asia on hyppysissäni tässä kaoottisessa maailmassa.
Viime viikolla pakkasimme kotona reppuja jokakesäiseen ulkoilutapahtumaan. Miesystäväni aloitti urakan kaivamalla kaapista esiin kuluneen ruutuvihon. Sen yhdeltä aukeamalta aukesi samaisen tapahtuman pakkauslista vuodelta 2011. Kumppanini on toisinaan lisännyt listaan jotakin, raksinut jonkin esineen pois, mutta hyttysmyrkyn ja rakkolaastarien kaltaiset perustarpeet ovat pysyneet mukana vuodesta toiseen.
Totesin, että minulla riittää edelleen opittavaa paremmiltani.
