Kirkon juhlat -festivaali ottaa varaslähdön Pirkkalassa, pirkkalalainen säveltäjä teki messumusiikin toimiessaan turistipappina Teneriffalla

Pirkkalalainen Markku Ylipää (vas.) on monipuolisella urallaan toiminut kanttorina Teneriffalla kuin järjestänyt taidenäyttelyn Härmälän kirkossa. Torstaina hänen musiikkiaan on mahdollisuus kuulla Pirkkalassa messun yhteydessä.
MAAILMAN pihamailla – Matkalaisen messu torstai-iltana Pirkkalan kirkossa kertoo koti-ikävästä ja kaipauksesta. Messussa yhdistyvät konsertti ja ehtoollisjumalanpalvelus.

Messun on säveltänyt pirkkalalainen Markku Ylipää jokunen vuosi sitten, kun hän toimi turistikanttorina Teneriffalla. Messun sanat kirjoittanut Jouko Ikola oli samaan aikaan saarella turistipappina.

Messu kertoo juurien etsimisestä, koti-ikävästä ja kaipauksesta, mutta myös rauhasta ja ilosta.

– Musiikin varjoista nousee myös valo, muisto sydämen puhtaudesta, rauha ja ilo siitä, että on joku, joka on aina suurempi, Ylipää kuvailee.

Messussa on tilaisuutta varten koottu kuoro ja bändi, solisteina muiden muassa Ahti Jokinen, Anna-Inkeri Papp, Marko Tuupanen, Tuija Tiitta-Ylipää ja Markku Hovila. Johtaa Markku Ylipää.

Maailman pihamailla – Matkalaisen messu Pirkkaan kirkossa torstaina 16.5. klo 19. Messu liittyy perjantaina 17.5. Tampereella alkavaan Kirkon juhlat -kaupunkifestivaaliin. Vapaa pääsy.

Juttua korjattu 21.10.2024 klo 16.21: Korjattu Tuija Tiitta-Ylipään nimi. Aiemmin jutussa luki virheellisesti Tuija-Titta Ylipää.