OLIN nuorena miehenä töissä Hervannan Sanomissa. Hervanta oli silloin 80-luvulla seudun medialle köyhyyden symboli
Kun piti saada lohduttomia otoksia köyhyydestä ja huono-osaisuudesta, Aamulehden kuvaaja lähetettiin napsimaan masentavia mustavalkokuvia Hervannan betonielementtitaloista.
Meitä silloisia hervantalaisia otti kovasti päähän, kun kiva asuinseutu lokeroitiin noin. Härmälässä ja Pirkkalassa asuvat kaverini olivat propagandatulituksen jälkeen herttaisen yhtä mieltä siitä, että Hervannassa asuu lähinnä punkkareita ja liimanhaistelijoita.
Esimieheni ja lehden julkaisija Hervannan tiedotusyhdistys, minä siinä mukana, teimme parhaamme, että Hervannan julkisuuskuvaa saataisiin puhtoisemmaksi.
Hervannasta tehtiin kotiseutukirja, jossa alue kuvattiin Vuorenpeikkojen maana. Maalaishistoriaa kaivettiin esiin ajalta ennen betonilähiötä, luonnon ihanuutta korostettiin. Ehkäpä siinäkin syyllistyttiin jonkinmoiseen romanttiseen pesuun.
PIRKKALA on ihan toista maata. Maailman onnellisimman maan onnellisin kunta.
Olen aistinut, että yhä useampi Pirkkalan asukas alkaa olla kurkkua myöten täynnä onnellisuuspuhetta.
Jo se, että suomalaiset ovat tutkimusten mukaan maailman onnellisin kansa, tuntuu ihmeelliseltä. Eikö ”vähään tyytyväinen” olisi oikeampi ilmaus?
Vähemmästäkin tulee paineita. Huonona hetkenä pirkkalalaisella olo voi olla kuin masentuneella Särkänniemessä. Kontrasti on kerta kaikkiaan liian valtava.
OLEN haaveillut muuttavani joskus takaisin Hervantaan, jossa käyn silloin tällöin nostalgiakäynnillä. Siellä kirjastossa tuttu kirjastovirkailija piipauttaa niteen. Ostoskeskuksen aulassa vastaan tulee tuttuja, jokunen heistä korkin päälle astunut.
Oi sitä ihanaa rentoa oloa vailla onnellisuuspaineita.
Aavan meren tällä puolеn
Täällä Pohjan perukoilla
Ison karhun kainalossa, pimeässä pusikossa
Täällä jossain piileskelee
Sisukkaasti sinnittelee
Maailman onnellisin kansa
Maailman onnellisin maa
Tuomari Nurmio: Maailman onnellisin kansa
