ENSIMMÄINEN asiakas astuu Pirkkalan uuteen suutarinliikkeeseen jo viitisen minuuttia ennen virallista avautumisaikaa. Pirkkalalaisella Anna-Maija Mäkisellä on mukanaan kaupasta ostetut talvikengät, jotka menivät nopeasti rikki käytössä.
”Uutta suutaria on odotettu Pirkkalaan”, Mäkinen sanoo. Hänellä oli tapana käydä ennen Annen Suutarissa, joka toimi Partolan Prismassa vuoden 2022 loppuun asti. Liikkeen siirryttyä Tampereelle on Pirkkalasta puuttunut suutari.
Enää tätä puutetta ei ole. Annen Suutarin vanhoissa toimitiloissa avautui keskiviikkona Tomi Järvenpään suutarinliike, joka muutti paikalle Tampereen Kauppahallista. Suutarin tarjontaan kuuluu niin kenkien ja laukkujen korjausta, avainten tekoa, veitsien ja saksien teroitusta kuin kaukosäädinten säätämistäkin.
Järvenpää pyörittelee Mäkisen talvikenkiä käsissään ja lupaa laittaa viestiä, kun kengät ovat valmiit noudettaviksi – luultavasti saman tai seuraavan päivän aikana.
HÄMEENLINNALAISLÄHTÖINEN, Tampereella asuva Järvenpää on toiminut suutarina lähes 20 vuotta. Vuonna 2016 hän avasi kivijalkaliikkeen Tammelan torin kupeeseen, ja vuonna 2021 liike muutti Kauppahalliin. Nykyään suutarilla on toimipisteet Pirkkalassa ja Lielahdessa.
Pirkkalaan Järvenpään houkutteli kaksi asiaa: asiakasvirta ja paremmat työtilat. Vaikka Kauppahallissa olikin tunnelmaa, koki Järvenpää sen itselleen liian hälyisäksi ympäristöksi. Ihmisiä kulki jatkuvasti ohi, ja koskaan ei tiennyt, kuka oli asiakas ja kuka pysähtyi muuten vain katselemaan kenkiä.
”Mutta minun piti silti keskeyttää työt joka kerta”, Järvenpää kuvailee.
Lisäksi viime vuonna kilpailu Tampereella kiristyi.
”Annen Suutari muutti Tullintorille ja Sokoksellekin aukesi suutarinliike. Totesin, että Tampereen keskusta on liian kilpailtu tällä alalla.”
TALVIKENKÄNSÄ tuoneen Anna-Maija Mäkisen lähdettyä seuraavaa asiakasta ei tarvitse odottaa montaa minuuttia. Suutarin puheille tulee mies, joka haluaisi kopion veneensä avaimesta.
Tomi Järvenpää huikkaa takahuoneeseen. Tiskin taakse saapuu Hanna Järvenpää, Tomin vaimo ja pariskunnan avainasiantuntija.
Pirkkalan liiketila on alkuvaiheessa osoittautunut yrittäjille erinomaiseksi. Tilaa on noin viisi kertaa enemmän kuin Kauppahallin toimipisteessä, ja sotkuisen työtilan, ompelutilan ja varaston saa erotettua toisistaan. Paperihommia ei tarvitse enää viedä kotiin.
Hanna Järvenpää kuitenkin paljastaa, että aluksi Järvenpäät epäröivät Partolaan lähtemistä.
”Meille oli epäselvää, mitä raitiotien mahdollinen rakentaminen ja uusi kaava tarkoittavat alueen tulevaisuudelle”, hän sanoo.
Alkuvuodesta Hanna otti härkää sarvista ja etsi Partolan kaavan tutkittavakseen.
”Totesin, että tämä kiinteistö on jäämässä tähän. Punnitsimme tilannetta uudestaan, ja meidät otettiin tänne lämpimästi vastaan myös talon puolesta. Ei tästä voinut enää kieltäytyä”, Hanna Järvenpää naurahtaa.
TOMI Järvenpää on ehtinyt toimia suutarina kivijalassa, kauppahallissa ja automarketissa. Näistä viimeinen on hänestä paras.
”Marketissa ei tarvitse tehdä sirkustemppuja ollakseen olemassa. On fiksumpaa olla paikassa, missä ihmiset hoitavat päivittäistä asiointiaan”, hän toteaa.