VANTAALLA tiistaina tapahtunut kouluampuminen on puhuttanut myös Pirkkalan kouluissa. Kunnan opetuspäällikkö Mikko Salkinoja kertoo rehtoreilta kuulemansa perusteella, että oppilaat ovat lähes poikkeuksetta suhtautuneet asiaan vakavasti.
”Osa oppilaista oli tiennyt asiasta jo hyvissä ajoin tiistai-iltapäivän aikana. Viimeistään keskiviikkona suurin osa oli varmaan kuullut asiasta, jos ystävien kanssa tai kotona oli tullut puheeksi, mitä oli tapahtunut ja mitä Vantaalla oli tullut lapsille eteen”, Salkinoja sanoo.
Opettajat ovat käsitelleet aihetta lasten ja nuorten kanssa sen mukaan, mikä oppilaiden keskusteluntarve on ollut.
”Rehtorien mukaan asia on vaihtelevasti keskusteluttanut lapsia. Joissakin luokissa ja ryhmissä oli lapsilta nousseisiin kysymyksiin vastaamiseksi riittänyt lyhyempi aika, joissakin aihe on varmaan vaatinut pidempää keskustelua. Kantava ajatus on, että jos lapsilta ja nuorilta tulee kysymyksiä, aikuisen täytyy vastata niihin avoimesti, kuitenkin siten, että arkinen koulutyö jatkuu ja lapsilla säilyy perusturvallisuus”, Salkinoja sanoo.
”Tärkeää on tuoda lapsille ja nuorille esille, että tästäkin selvitään ja elämä ja koulu jatkuvat tämän jälkeenkin.”
TIISTAINA vantaalaisen Viertolan koulun 12-vuotias oppilas saapui luokkahuoneeseen aseen kanssa ja ampui kolmea oppilasta. Heistä yksi kuoli ja kaksi sai vakavia vammoja.
Kun ensimmäiset uutiset tragediasta tulivat, Salkinoja ja rehtorit keskustelivat asiasta sähköpostitse. Tapahtumien vakavuuden ilmetessä Salkinoja lähetti vielä viestiä koulujen henkilökunnalle ja oppilaiden vanhemmille. Viestissä hän kertoi, että kouluissa ollaan valmiita keskustelemaan tapahtumista oppilaiden kanssa, jos siihen ilmenee tarvetta.
Salkinoja muistuttaa, että lapset reagoivat tapahtumiin eri tavoilla ja keskustelun tarve voi herätä myöhemminkin. Hän toivoo, että oppilaat ja huoltajat olisivat matalalla kynnyksellä yhteydessä opiskeluhuollon henkilöstöön, jos tuntuu siltä, että oppilaalle tekisi hyvää puhua ammattilaisen kanssa.
”Koulukuraattorit ja -psykologit sekä terveydenhoitajat ovat käytettävissä. Heihin voi ottaa yhteyttä, jos joillakin lapsilla tai nuorilla tulee pitkäkestoisemman keskustelun tarvetta, ettei asia jäisi painamaan tai kalvamaan. Mutta toistaiseksi ei ole muodostunut kuvaa, että lapset olisivat kouluissa kovasti olleet tolaltaan asiasta. Siitä kuuluu kiitos myös koteihin, kodeissa on varmasti fiksusti osattu keskustella asiasta”, Salkinoja sanoo.
TIISTAIN jälkeen poliisin tietoon on tullut useita kouluihin kohdistuneita uhkauksia eri puolilta Suomea. Pirkkalassa uhkailua ei ole Salkinojan mukaan ilmennyt.
Pirkkalassa on koulu-uhkauksista kuitenkin kokemusta. Maaliskuussa 2018 Suupan koulukeskus evakuoitiin, kun koulukeskuksen ohi pyöräillyt mies oli huutanut vahtimestarille pommiuhkauksen. Koulukeskuksessa toimivat tuolloin Naistenmatkan koulu, Suupanniityn koulu ja Pirkkalan lukio. Uhkaus osoittautui sittemmin perättömäksi.
Pirkkalan kouluissa harjoitellaan Salkinojan mukaan vuosittain toimimista erilaisissa hätätilanteissa, kuten rakennuksesta poistumista ja sisälle suojautumista. Uhkaaviin tilanteisiin valmistautumista tukevat myös lain edellyttämät pelastussuunnitelmat ja toimintaohjeet.
”Henkilöstökin on varmasti käynyt tällä viikolla läpi monenlaisia tunteita. Mutta harjoittelua tehdään, ja varautumiseen on suunnitelmia ja toimintamalleja. Sillä tavalla perusasiat ovat varmasti yksiköissä kunnossa, ja koulunkäynti pyritään järjestämään mahdollisimman turvallisesti”, Salkinoja sanoo.
OPETUSPÄÄLLIKKÖ itse on pohtinut tällä viikolla paitsi koulujen, myös kotien ja koko yhteiskunnan vastuuta lasten ja nuorten hyvinvoinnista.
”Se, että kaikin tavoin saataisiin turvalliseksi opiskeluympäristö, mutta myös asuminen ja elinympäristö – se on varmasti asia, mitä kaikkien pitää yhteiskunnassa miettiä ja yhteisesti ratkoa. Että lasten ja nuorten elämä olisi mahdollisimman turvallista ja hyvää Suomenmaassa”, Salkinoja sanoo.