”HEI, kato mulla on uusi penaali. Tässä on tällainen tupsu ja säästin rahaa tätä varten”, sanoo lapsi toiselle.
”Ai, mä en tykkää tuollaisista tupsupenaaleista”, vastaa toinen.
Tämän tyyppisiä keskusteluja käydään koulussa varmaan aika usein. Toisen ilo uudesta tavarasta nokitetaan ja latistetaan kertomalla heti mitä mieltä on toisen asiasta tai tavarasta. Ehkä kerrotaan mitä hienompaa itsellä on. Ei osallistuta toisen iloon vaikkei tupsupenaali omaan makuun olisikaan.
Tiedämme termin myötätunto, ja tiedämme mitä se on. Siitä on ehkä puhuttu kodeissakin. Tunnemme myötätuntoa, kun myötäelämme toisten ihmisten kärsimyksessä tai epäonnessa. Mutta se, mitä opetan omille lapsilleni, on myötäinto.
Myötäintoinen lapsi tai aikuinen tuntee iloa toisen onnistumisesta tai saamasta asiasta ja mikä vielä parempaa, haluaa auttaa kaveria tai työkaveria onnistumaan jossain kovasti yrittämässään asiassa sen sijasta, että olisi kateellinen toisen rohkeudesta yrittää tai taidosta saada ideoita.
Tällainen myötäinto antaa molemmille osapuolille onnistumisen tunteita, sillä tässä yhtälössä jakaminen lisää, ei vähennä. Se antaa rohkeutta myös aremmalle uskaltaa astua pois mukavuusalueelta, kun rohkeampi tekee niin ensin. Kaveri, joka on saanut kaveriltaan kannustusta, oppii myös kannustamaan muita.
Luovaa ja kekseliästä ajatusta pitää ruokkia ja kannustaa kaikin tavoin.
MYÖTÄINTO voi parhaimmillaan tarttua, kun opitaan toisen mallista. Myötäintoisten aikuisten kanssa on hyvä kasvaa. Se tarkoittaa arjessa sitä, että osallistutaan lapsen ideaan kannustavasti, kun hän kertoo, että on melkein keksimässä, miten kaksi laatikkoa saa kiinnitettyä raketiksi ilman liimaa.
Tai kun hän kertoo haluavansa viulutunneille, vaikka koko suvussa ei kukaan soittaisi mitään soitinta. Luovaa ja kekseliästä ajatusta pitää ruokkia ja kannustaa kaikin tavoin.
TÄLLAINEN ajatusmaailma kuuluu myös työyhteisöihin. Yksinyrittäjillä on haastavaa koska ympäriltä puuttuu myötäintoinen tiimi, joka tukisi yrittäjän uusia ideoita. Onnistumisiakin saa juhlia ihan vain keskenään. Ideavarkauksien pelossa joudutaan pitämään uudet ajatukset ja asiakaskontaktit salassa.
Nurinkurista tässä on se, että idearikkaat, luovat ja sosiaaliset ihmiset ovat juuri aika usein yksinyrittäjiä, sillä he haluavat sekä luoda uutta että toimia oman näkemyksensä mukaan.
Myötäinto levittäytyy oikeastaan jokaiselle elämän osa-alueelle. Parisuhteessa molempien päämääränä tulisi olla se, että kumppani saa loistaa ja sädehtiä. Kannustetaan uuden harrastuksen parissa, tsempataan elämäntapamuutoksen edessä, iloitaan kun sitä muutosta tapahtuu. Pyritään siihen, että jokainen perheenjäsen saa osakseen tätä kannustamista ja hihkutaan yhdessä ilosta, kun lapsi seisoo mitali kaulassa Hippohiihdon jälkeen.
LATASIN hiljattain YouTubeen uuden retkivideon Evolta ja olin hiljaa mielessäni toivonut, että kanavani saavuttaisi vielä tämän vuoden puolella tuhat tilaajaa. Kerroin toiveestani videon keskivaiheilla, kun taivalsin tihkusateessa yön yli laavulla nukuttuani kohti parkkipaikkaa.
Kahden päivän sisällä sain loput puuttuneet neljäkymmentä kanavan tilaajaa ja päälle onnitteluviestejä kommenttikenttään. Olin aivan pähkinöinä sillä tuntemattomien ihmisten ilo minun onnistumisestani tuntui kerrassaan mahtavalta!
Samalla heitin romukoppaan sen ajatuksen, ettei omia toiveita voisi sanoa ääneen. Ja myös sen oletuksen, että jos niin tekee, saisi vain väheksyviä tuhahduksia tai kapuloita rattaisiin, ihan vaan kateudesta.
NUORENA ja notkeana harrastin kilpa-aerobicia ja kisoissa halusin aina olla seuraamassa kisatovereiden suorituksia. Sain heidän upeista esityksistään paljon energiaa ja toivoin rystyset valkoisina, että he onnistuisivat parhaalla mahdollisella tavalla. Itse suoriuduin aina ensimmäiseksi tai toiseksi, tosin häntäpäässä. Tuloslistalta katsoin palkittavat ja riensin onnittelemaan.
Viimeiseksi tuleminen ei ole koskaan saanut aikaan sen isompia tunteita, mutta toisen voitto on tuntunut kuin omalta. Lopuksi vielä:
”Tosi hieno penaali! Ihanaa, kun vihdoin sait sen. Saanko kokeilla, miten pehmeä se on?”
