IHMINEN on kuin liikkuva virheautomaatti. Jos tarkkailet toimintaasi, huomaat tekeväsi tahattomia virheitä jatkuvasti. Etkö usko? Teit juuri virheen!
Suurin osa kömmähdyksistä on pieniä arjen mokia. Niihin tottuu ja korjaukset tekee saman tien, tai ehkä ei tee ollenkaan, koska mitään oleellista ei ole tapahtunut, eikä kukaan huomannut.
Liikenteessä on jo toisin. Siellä virheet voi jakaa karkeasti tahattomiin ja tarkoituksella tehtyihin. Viimeksi mainituista tavallisin lienee ylinopeus, joka todellisuudessa on harvoin tahaton. Jo vuonna 1901 varustettiin ensimmäinen auto nopeusmittarilla, joten kyllä pitäisi olla tuttu kapine iästä riippumatta.
VÄITÄN kuitenkin, että tahallisia virheitä tulee tehtyä helpommin hitaammilla ajoneuvoilla, kuten polkupyörillä, koska valvonta on olematonta poliisin vähillä resursseilla. Eikä se ole oikein tuottavaakaan verrattuna moottoriliikenteen sakotusiskuihin. Seuraava tositapaus sattui vajaa kuukausi sitten.
Syy on varmasti myös autoilijoiden, jotka liian kohteliaasti antavat mieluummin pyöräilijän ajaa vastoin liikennesääntöjä, kuin ottavat riskin törmäyksestä.
Lähdin paikasta, josta löytyvät kaikkein virheettömimmät ihmiset, Kalevankankaan hautausmaalta. Ajoin loivaa Kaupinkadun alamäkeä ns. Kiinanmuurin viertä kohti Sammonkatua.
Tavoitin iäkkäällä polkupyörällä kulkevan kypärättömän keski-ikäisen miehen. Erikoista oli, että pyöräily tapahtui aivan keskellä ajokaistaa. Pyöräilijän edellä ajoi koulutusajossa oleva henkilöauto. Pyöräilijä tihensi selvästi rytmiä ja alkoi saavuttamaan kouluautoa. Liikennevalot lähestyivät. Silloin mies ryhtyi riuhtomaan kulkupelistään lisää vauhtia, nousi polkemaan seisaaltaan ja vaihtoi vasemmalle kääntyvien kaistan keskelle.
Pyöräilijä pääsi kouluauton rinnalle, liikennevalot lähestyivät ja pyörän vauhti oli hurja. Kouluauto jatkoi matkaa tasaisen hiljaisella vauhdilla, mistä saattoi päätellä, että ensimmäiset ajotunnit olivat menossa. Muutama kymmenen metriä ennen liikennevaloja meidän kertomuksemme toljanteri koukkasi suoraan auton edestä puskuria nuollen Kiinanmuurien pihaa kohti.
Ajo-oppilas sai kertaheitolla opin miten polkupyöräilijä voi ilmestyä auton eteen aivan tyhjästä.
Luultavasti auton etupenkeillä oli kaksi tärisijää. Jos temppu ei olisi onnistunut, olisi mediasta saanut lukea kuinka autokoulun autolla teilattiin pyöräilijä. Onneksi minun todistustani ei tarvittu.
Äärimmäinen esimerkki, mutta autoilijat saavat kyllä kulkea säikähdyslääkkeillä varustettuna jatkuvasti. Syy on varmasti myös autoilijoiden, jotka liian kohteliaasti antavat mieluummin pyöräilijän ajaa vastoin liikennesääntöjä, kuin ottavat riskin törmäyksestä. Helposti tästä tulee vakiintunut tapa.
LASTEN liikennelaulu varoitteli jo vuonna 1955 liikenteen vaaroista. Lapset liikenteessä ovat edelleen elävä varoitusmerkki. Meillä aikuisilla on vastuu antaa vastuullinen malli.
Edellisen esimerkin kaltaisia pölvästitemppuja ei millään liikennevälineillä kaivata. Liikenneympäristössä tapahtuu muutenkin koko ajan ja pään on pyörittävä kuin pössihaukalla, Päätaloa lainatakseni.
ON LIIKENTEESSÄ sentään joitain, jotka kulkevat hiljaa ja varovasti, ympäristöä tarkkaillen.
Näitä liikkuu esimerkiksi Härmälänrannan tienoilla. Lähikaupan hellyttävän pienet tsupparit kulkevat kuin mallikansalaiset. On tultu varmaan jo siihen, että vain tekninen äly tuottaa turvallisen liikennöinnin.
Kirjoittaja on Härmälänrannan talvi- ja Pirkkalan Uittamon kesäasukas.
