TAMPERELAINEN Anna Helminen nukkui näyttelynsä ripustusta edeltäneen yön huonosti.
”Tämä on isoin yksityisnäyttely, mitä minulla on ollut, joten ripustus jännitti”, Helminen kertoo.
Pirkkalan Galleria 2:ssa torstaina avautuva Levossa-näyttely esittelee Helmisen kuvataidetta ja pienoisveistoksia. Näyttelyn teoksissa Helminen tarkastelee unta ja nukkumista – sitä, miten unessa ihminen on haavoittuvimmillaan ja aidoimmillaan.
”Juuri se aitous kiehtoo”, Helminen sanoo.
UINAILEVIA ihmishahmoja esittäviä saviveistoksia ja hiilipiirroksia katsellessa tulee väkisinkin mietittyä, mistä Helminen löytää mallit kuviinsa. Asennot ja ilmeet näyttävät niin aidoilta.
”Usein jos joku ystäväni tai läheiseni nukahtaa ja olen paikalla, otan hänestä valokuvia. Kerron hänelle siitä sitten jälkeenpäin ja kysyn, saanko käyttää kuvia mallina. Useimmiten saan luvan”, Helminen kertoo.
Toisaalta jos Helminen on itse käpertymässä päivätorkuille, hän saattaa pyytää paikallaolijoita napsimaan hänestä kuvia.
HELMINEN valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 2018 Saimaan ammattikorkeakoulusta Imatralta. Näyttelyn suurimmat piirrokset ovat osa hänen opinnäytetyötään. Kuvataiteen lisäksi Helminen on tehnyt kuvituksia esimerkiksi lastenkirjoihin.
Tänä syksynä Helminen aloittaa visuaalisen tarinankerronnan opinnot Tanskassa. Galleria 2:n näyttelyn jälkeen hänellä ei ole tiedossa uusia näyttelyitä Suomeen. Suurin osa galleriassa nähtävistä teoksista onkin myynnissä.
”Halvalla lähtee, pitää vähentää muuttokuormaa!” Helminen ilmoittaa.
Tiedossa on siis jännittäviä elämänmuutoksia. Vaikka jännitys voikin joskus viedä yöunet, painajaisiin Helmisellä ei onneksi ole taipumusta.
”Silloin kun nukun, nukun kuin vauva. Uneni ovat niin hauskoja ja mielenkiintoisia, että niistä ei tekisi mieli herätä.”
Anna Helmisen Levossa-näyttelyn avajaiset Galleria 2:ssa (Suupantori 2, pääkirjaston talo) to 14.9. klo 17. Näyttely avoinna 9.10. asti ma–pe klo 10–19, la klo 10–15.