NYKYISIN Ylöjärvellä asuva Ilveksen jalkapalloilija Tatu Miettunen on 28 ikävuodestaan asunut pisimmän yhtenäisen pätkän eli 19 vuotta Pirkkalassa. Hän muutti kuntaan Mäntästä 5-vuotiaana.
”Ylöjärvellä olen asunut nyt neljä vuotta. Kun etsin Tampereen seudulta omakotitaloa, niin tutkimme tyttöystävän kanssa myös Pirkkalan. Ylöjärvellä asumme ainakin vielä toistaiseksi paritalossa, kun etsiskelemme sopivaa tonttia mille rakentaa”, Miettunen selvittää.
Miettuset asuivat ensin Pakkalankulmalla. Huhtikuussa 1995 syntyneellä Tatulla on yksi isosisko. Myöhemmin Tatu muutti Pereen alueelle tyttöystävänsä kanssa.
”Ala-asteen kävin Nuolialan koulussa. Muu aika kului kaikenlaisten pelien parissa. Kavereiden kanssa pelattiin etenkin lätkää tai futista. Futiskentällä oltiin siihen saakka, kunnes äiti illalla käski kotiin nukkumaan”, Miettunen muistelee.
MIETTUNEN syntyi Kangasalla, mutta muutti jo vauvana Mänttään, jossa hän ehti aloittaa jalkapalloharrastuksen. Pirkkalassa hän pelasi Ilveksen kapunginosasarjassa, ja seura on myöhemminkin aina ollut Ilves.
”Ilves on aina halunnut pitää minut ja itsekin olen viihtynyt, arvostus on ollut molemminpuolista. Parhaat muistot pelaajana ovat Tammelan kentältä, ja on hienoa päästä sinne pelaamaan uudelle stadionille taas ensi vuonna”, Miettunen sanoo.
Miettunen debytoi aikuisten joukkueessa 2014 Ilveksen pelattua vielä Ykkösessä. Kauden ainoa maali tuli 28. toukokuuta Hakaa vastaan Tammelan kentällä. Muutama päivä myöhemmin hän vietti ylioppilasjuhlia hyvin paperein.
”Pääsin myöhemmin opiskelemaan kauppatieteitä ja valmistuin lopulta viime joulukuussa. Alan hommia en ole ehtinyt tekemään, jalkapallon harjoittelu ja pelaaminen on ympärivuotista nykyään”, sanoo vielä ainakin vuoden 2024 Ilvestä edustava Miettunen.
MIETTUSEN paritalo sijaitsee lähellä Lielahden rajaa.
”Meillä on tyttöystävän kanssa kaksi koiraa ja siellä on tilaa niille. Tyttöystävän kanssa olen ollut jo 12 vuotta. Vanhempani muuttivat äskettäin Tampereelle Pirkkalasta”, Miettunen selvittää.
Pelaajana parhaat saavutukset ovat cupvoitto vuodelta 2019 sekä SM-pronssi vuonna 2017. Cupvoitto ratkesi Maarianhaminassa 15. kesäkuuta. Yhdeksättä liigakauttaan Ilveksessä pelaava Miettunen teki ottelussa 2-0-maalin.