Pirkkalan kentältä pääsee nyt suorilla lennoilla Nizzaan, Milanoon ja kuuteen muuhun Euroopan kohteeseen – Air Baltic juhli vuosipäiväänsä Pirkkalassa

Air Baltic aloitti vapun jälkeen lennot Pirkkalasta uusiin kohteisiin Nizzaan ja Milanoon.

Lentoyhtiö Air Baltic juhli menneellä viikolla Pirkkalan lentokentällä tukikohdan ensimmäistä vuosipäivää ja avasi kaksi uutta kohdetta: Pirkkalasta pääsee nyt suorilla lennoilla myös Nizzaan ja Milanoon.

Uusien reittien lisäksi yhtiö jatkaa suoria lentoja Tampereelta Amsterdamiin (Alankomaat), Kööpenhaminaan (Tanska), Müncheniin (Saksa) sekä vapaa-ajankohteisiin Malagaan (Espanja) ja Rodokselle (Kreikka). Lisäksi lentoyhtiö jatkaa reittilentoja kotikentälleen Riikaan (Latvia).

Tampereen ja Milanon väliset lennot kestävät 3 tuntia 45 minuuttia ja Tampereen ja Nizzan välillä 3
tuntia 35 minuuttia. Molemmat liikennöidään Airbus A220-300 -koneilla.

“Tasan vuosi sitten airBaltic saavutti merkittävän virstanpylvään lentoyhtiön historiassa avaamalla ensimmäisen kotikenttänsä Baltian ulkopuolella. Olemme edelleen sitoutuneet Tampereeseen”, Air Balticin toimitusjohtaja Martin Gauss totesi.

Finavian myynti- ja reittikehityksen johtaja Petri Vuori iloitsi reittien innostavan matkustamaan paikallisesti Tampereelta ja
Tampereelle.

Business Tampereen johtajan Harri Ojalan mukaan Air Balticin ensimmäinen vuosi on näyttänyt lupaavalta äärimmäisen haastavista ajanoloista huolimatta.

Air Baltic tarjoaa lentoja yli 70 kohteeseen Riiasta, Tallinnasta, Vilnasta ja Tampereelta tarjoten yhteydet lentoyhtiön reittiverkoston kohteisiin Euroopassa, Skandinaviassa, IVY-maissa ja Lähi-idässä.