Millaisin eväin Pirkanmaalta kohti Arkadianmäkeä – katso Ideaparkin eduskuntavaalipaneeli suorana lauantaina klo 14!

Pirkkalaisen kanssa samaan Pirmediat-konserniin kuuluva Lempäälän-Vesilahden Sanomat järjestää eduskuntavaalipaneelin Ideaparkin vaalitapahtuman yhteydessä lauantaina 11. maaliskuuta kello 14. Vaalipaneelia voi katsoa livenä ja myöhemmin tallenteena myös pirkkalainen.fi:ssä tämän jutun yhteydestä.

Vaalipaneelissa yhdeksän eduskuntapuolueen ehdokkaita tentataan isoista ja pienistä yleisasioista energiasta työhyvinvointiin ja turvallisuudesta taloudenpitoon. Valtakunnallisiin aiheisiin katsellaan vahvasti pirkanmaalaisesta näkökulmasta, ehdokkailta kaivataan näkemystä juuri isojen asioiden vaikutuksesta kotimaakuntaan, niin Tampereelle kuin ennen muuta sen kehyskuntiin.

Vaalipaneeliin osallistuvat Terhi Ala-Keturi (kesk.), Jocka Träskbäck (kok.), Kauko Turunen (kd.), Janne Rauma (liik.), Veijo Niemi (ps.), Wilhelm von Nandelstadh (r.), Johanna Loukaskorpi (sd.), Virva-Mari Rask (vas.) ja Tiina Wesslin (vihr.).

Tapahtuman juontavat tapahtumatuottaja Hanna-Mari Kujala ja Lempäälän-Vesilahden Sanomien päätoimittaja Seppo Kummala.

Ideaparkin vaalipäivänä puolueet ja ehdokkaat esittäytyvät Keskusaukiolla kello 11.30-16. Paikallislehden vaalipaneelin lisäksi OAJ Pirkanmaa järjestää koulutuspoliittisiin aiheisiin pureutuvan vaalipaneelin kelo 12.

Katso lähetystä oheisesta ikkunasta. Lähetys alkaa lauantaina 11. maaliskuuta kello 14.