Pirkkala palkkaa kesätöihin 94 nuorta, hyvinvointialueen myötä työpaikat vähenivät useilla kymmenillä

VIIME kesänä Pirkkalan kunnan kesähommissa sai muun muassa leikata nurmikkoa. Myös sisätöitä on tarjolla.

PIRKKALAN kunta palkkaa ensi kesäksi töihin 94 vuosina 2002-2007 syntynyttä nuorta. Viime kesänä palkattiin 128 nuorta, mutta hyvinvointialueen perustaminen leikkasi paikkamäärää. Osa kesätyötehtävistä eli sote-alan kesäpaikat ovat siirtyneet hyvinvointialueen alaisuuteen.

Työhönotto tehdään hakijoiden joukosta arpomalla. Erillistä sosiaalisin perustein tehtävää valintaprosessia ei enää käytetä.

Työsuhde on kolmen viikon pituinen. Työpaikkoja on varhaiskasvatuksessa eli lähinnä päiväkodeissa, virkistysaluepalveluissa, ruoka- ja puhtauspalveluissa, tilapalveluissa sekä kirjastoissa ja nuoriso-, kulttuuripalveluissa.

Palkattava nuori ei ole saanut olla aiemmin kunnan tarjoamassa kesätyössä.

Korjaus 1.2. klo 16.25: Pirkkala palkkaa nuoria myös muista kunnista kuin Pirkkalasta.