Pelastuslaitos sai satoja hälytyksiä Pirkkalasta viime vuonna – tehtävälistan ykkönen erottuu selvin lukemin muista

Rakennuspaloja on vähemmän kuin esimerkiksi Valkeakoskella.

KURIKANSIIVEN päiväkotipalon sammuttaminen oli yksi Pirkanmaan pelastuslaitoksen tehtävistä Pirkkalassa viime vuonna. Palo oli huhtikuussa. Kuva: Antti Jokinen.

PELASTUSLAITOKSEN tehtävämäärät nousivat viime vuonna Pirkkalassa. Kokonaistehtävien määrä viime vuonna oli 272. Toissa vuonna laitoksella oli kolme tehtävää vähemmän.

Aluepalomestari Jari Veija tulkitsee Pirkkalan lukuja vertaamalla niitä Valkeakosken tehtävämääriin. Valkeakoskella vastaavat luvut olivat 357 ja 371. Molempina vuosina Pirkkalassa on ollut Valkeakoskea vähemmän rakennuspaloja, automaattisen paloilmoittimen tarkastustehtäviä ja ensivastetehtäviä.

”Oletettavasti muun muassa ainakin rakennuspaloihin vaikuttaa Pirkkalan uudempi rakennuskanta. Ilmeisesti myös muihin ilmiöihin, koska hälytysmäärä on kuitenkin selkeästi pienempi kuin Valkeakoskella.”

Valkeakoski on vertailupaikkakuntana siksi, että väestön määrä on samaa suuruusluokkaa kummassakin kunnassa.

PELASTUSLAITOKSEN tehtävien määrä on nousussa myös muissa Pirkanmaan kunnissa. Selitys on, että ensihoidolla oli aiempaa vuotta enemmän tehtäviä. Pelastustehtävät puolestaan laskivat hieman, laitos tiedottaa. Pirkanmaan pelastuslaitoksen yksiköt lähtivät viime vuonna erilaisiin pelastustoimen ja ensihoidon tehtäviin 182 kertaa vuorokaudessa. Tehtäviä oli kaikkiaan 66 342. Toissa vuonna oli 65 123 tehtävää.

Pelastustoimen tehtäviä oli 9032. Vuoteen 2021 (9325) verrattuna tehtävien määrä väheni 293:lla. Ensihoidon tehtäviä oli 57 310 (55 798), mikä on 1512 tehtävää enemmän kuin edellisvuotena.

Eniten pelastustoimen tehtäviä oli elokuussa (1111). Rauhallisinta oli huhtikuussa (619). Vilkkain viikonpäivä oli lauantai (1521) ja rauhallisin päivä oli sunnuntai (1108).

Liikenneonnettomuudet sekä tarkistus- ja varmistustehtävät vähenivät

Erilaisia tarkistus- tai varmistustehtäviä oli 2942 (3136). Näistä automaattisten paloilmoitinlaitteistojen aiheuttamia hälytyksiä oli 1499 (1572). Palovaroittimien tarkistustehtäviä oli 457 (553). Muut tarkistus- tai varmistustehtävät olivat vähentyneet 25:llä. 986 (edellisvuonna 1011).

Liikenneonnettomuudet vähenivät ja niitä oli 1 644, mikä on 42 tehtävää vähemmän kuin edellisvuonna.

Tulipaloja oli viime vuonna 1 030, eli 32 vähemmän kuin edellisvuotena. Rakennuspalot ja -vaarat olivat lisääntyneet 52:lla. Nyt niitä oli 508 (456 vuonna 2021).

Rakennuspalovaaroja oli 341 (297) ja rakennuspaloja 167 (159). Rakennuspalovaara on palosta, kuumenemisesta tai kärähtämisestä syntynyttä näkyvää savua, josta olisi voinut kehittyä rakennuspalo, mutta ei ole levinnyt rakenteisiin.

Lähes puolet tulipaloista syttyy ihmisen toiminnasta

Ihmisen toiminnasta aiheutuvia tulipaloja oli 471 (487 vuonna 2021). Koneesta tai laitteesta aiheutuneita tulipaloja oli 329 (325). Palovaarallinen aine aiheutti 15 tulipaloa (10). Luonnontapahtuman aiheuttamia tulipaloja oli 46 (5). Eläimestä johtuvia tulipaloja kirjattiin 6 (2). Tulipaloa muun syyn takia tai syytä ei voi arvioida syttyi 165 tulipaloa (181).

Ensivastetehtävät vähenivät. Nyt niitä oli 1106 (1 189 vuonna 2021). Ensivastetehtävä on tehtävä, jossa ambulanssin lisäksi potilaan luokse lähetetään pelastuslaitoksen pelastusyksikkö (paloauto) joko avustamaan tehtävässä tai lähimpänä yksikkönä.

Pirkanmaalla yksi palokuolema

Pirkanmaalla tulipaloissa menehtyi yksi henkilö Vesilahdella (3 vuonna 2021). Pelastuslaitoksen välittömästä vaarasta pelastettuja ihmisiä oli 75. Pelastuslaitos evakuoi ja saattoi turvaan kaikkiaan 88 henkilöä eri tyyppisissä vaara- tai onnettomuustilanteissa.

11 suuronnettomuutta

Suuronnettomuudeksi luokitellaan, jos onnettomuudessa kuolee 5 henkilöä tai loukkaantuu 10 henkilöä tai omaisuutta tuhoutuu 500 000 euron arvosta. Suuronnettomuuksiksi luokiteltavia tulipaloja, joissa omaisuutta tuhoutui yli 500 000 euron edestä, oli Pirkanmaalla 11, kun niitä edellisvuonna oli 3 (Akaa, Mänttä-Vilppula, Kangasala, Punkalaidun 2, Ikaalinen, Sastamala, Nokia 2, Tampere 2).

Pelastuslaitoksen tehtävämäärät Pirkkalassa viime ja toissa vuonna

rakennuspalo 3 (vuosi 2022),  3 (vuosi 2021)
rakennuspalovaara 14, 5                                     
maastopalo 2, 5
liikennevälinepalo 13, 6
muu tulipalo 6, 6
liikenneonnettomuus 63, 63
öljyvahinko 13, 14
vaarallisten aineiden onnettomuus 3, 4
paloilmoittimen tarkastustehtävä 28, 41
muun paloilmoittimen tai palovaroittimen tarkastustehtävä 13, 17
muu tarkastustehtävä 50, 46
ensivastetehtävä 16, 23
ihmisen pelastaminen 15, 2
eläimen pelastaminen 8, 0
vahingontorjuntatehtävä 10, 15
avunantotehtävä 13, 15
virka-aputehtävä 1, 4
tietoja ei ole kirjattu 1, 0

yhteensä 272, 269

Edit 2.2. klo 10.35 Jari Veijan kommentit sekä vuoden 2021 luvut Pirkkalan osalta.