Pihabongauksessa lasketaan talvilintuja tammikuun lopussa – treenaa kuvagallerian avulla siivekkäiden tunnistamista

Koulut voivat osallistua Pihabongaukseen ennen varsinaista tapahtumaviikonloppua.

BONGAATKO kuun viimeisenä viikonloppuna järripeipon?

BirdLifen Pihabongaus järjestetään jälleen tammikuun viimeisenä viikonloppuna 28.–29.1. Suomen suurimmassa luontotapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.

Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Kuka tahansa voi osallistua Pihabongaukseen, ja sen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista.

Osallistujien kesken arvotaan palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 30.1. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

PIHAABONGAUS järjestetään joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 25 000 ihmistä noin 17 500 paikassa ympäri maan. Vuosien varrella on kertynyt havaintoja noin yhdeksästä miljoonasta lintuyksilöstä.

Tänä vuonna pihojen talvilintuja tarkkaillaan jo 18. kerran. Pihabongauksen suojelijana on tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Koulut voivat osallistua Pihabongaukseen ennen varsinaista tapahtumaviikonloppua.

Osallistumisohjeet

Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 28. tai sunnuntaina 29. tammikuuta. Tunnista havaitsemasi lintulajit.

Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).

Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle osoitteessa www.pihabongaus.fi viimeistään 3.2.

Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.