PIRKKALAINEN julkaisee vuodenvaihteessa uudelleen kuluneen vuoden parhaita juttuja. Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 1.6. 2022.
MAANMITTARI Daniel Hallin piirtäessä Pirkkalan pitäjän kartan vuonna 1770 Pirkkala käsitti laajat alueet Nokialta Pispalaan ja Ylöjärven Pengonpohjaan. Emäkirkko oli nykyisen Pirkkalan vanhan kirkon paikalla ja markkinat pidettiin Pispalassa. Tampereen nykyinen keskusta oli hiljaiseloa viettävä Messukylän osa. Suomea tutkailtiin Turun suunnalta.
Asutuksen kasvaessa kruunu halusi perustaa kaupungin sisämaahan. Ennen kuin Tampere valittiin, myös Tyrvää ja Merikarvia olivat ehdolla Tampereen sijasta. Puhuttiin myös Harjun kaupungista – sen nimeksi olisi voinut tulla vaikka Pirkkala. Sitten tärkeä asia nosti Tampereen mahtavaksi ja Pirkkala jäi soittamaan toista viulua.
”Tänäpänä on täyteen seitsemän vuotta siitä kun tulin Pirkkalaan. Kohta siellä oloni ensi viikolla rakastuin niin paikkakuntaan, että jo silloin päätin kirjoittaa kertomuksen tästä pitäjästä. Heti aloinkin vähitellen aineistoa kokoelemaan, jotka kesti 6 vuotta, eli siihen asti kun Pirkkalan jätin.”
Kursiivitekstit ovat lainauksia pastori Wilhelm Carlssonin vuonna 1865 julkaisemasta teoksesta ”Pitäjäänkertomuksia Pirkkalasta”.
MILLAISTA oli elämänmeno Pirkkalassa vuonna 1770, kun Daniel Hall piirsi kartan pitäjästä?
Pirkkala ulottui pohjoisessa Peräkuntana tuolloin tunnetun nykyisen Ylöjärven Pengonpohjaan asti. Pitäjään kuuluivat myös Härmälä, Nokia ja laajat alueet nykyistä länsi-Tamperetta Pispala mukaan lukien. Emäkirkko ja näin pitäjän ydin oli nykyisen Pirkkalan Vanhan kirkon kohdalla.
Tuon ajan maisemaa katsellessa isoimmat asutuskeskittymät olivat Pirkkalankylällä kirkon lähellä ja Nokialla pitkin virran reunoja.
ALLA olevasta galleriasta saat klikattua karttoja ja historiallisia maisemia suuremmiksi.
Tamperetta ei ollut. Nykyinen kaupungin keskusta oli osa Messukylää.
Mutta miksi ison pitäjän emäkirkko oli jopa niin varhain kuin 1200-luvulla juuri nykyisen Pirkkalan vanhan kirkon kohdalla?
”Suomen ensimmäiset kirkot syntyivät usein vanhoille pakanallisille palvontapaikoille”, muistuttaa historiantutkija, FT Tiina Miettinen.
Sellainen ydinpaikka koko Pirkanmaalla oli nykyisen Pirkkalankylän alue. Kun asutus levittäytyi sisämaahan Turun ja Porin suunnasta Kokemäenjokea pitkin, Pirkkala oli sopivasti solmupaikassa.
Pirkkalankylältä Tursianotkoksi nimetyltä muinaisalueelta on tehty runsaita arkeologisia löytöjä erityisesti viikinkiajalta, jota elettiin noin tuhat vuotta sitten. Asutus on vakiintunut Pirkkalankylän seudulle todennäköisesti ainakin 900-luvulla.
”Kahden puolen sitä järveä, kuhunka Satakunnan vedet kahtaalta kokootuvat, on Pirkkalan pitäjäs…” Wilhelm Carlsson
Nokian puolella Pyhäjärveä on asuttu jo aiemmin. Viikin kalmiston varhaisimmat löydöt ajoittuvat 300-luvulle.
Vaikka Pirkkalankylällä ei tuolloin ei vielä olisi kiinteää asutusta, todennäköisesti Nokian puolelta on käyty Kotolahden rannoilla kalassa ja niittämässä heinää.
Seudulla on liikkunut ihmisiä aiemminkin. Nuorempaan varhaismetallikauteen (n. 700 eaa – 300 jaa.) yhdistetään seudun isot kiviröykkiöhaudat, lapinrauniot.
TIINA Miettinen on oikea henkilö kertomaan, miten Pirkkalasta tuli Pirkkala. Hän on kirjoittanut kollegansa FT Ulla Koskisen kanssa vuodet 1550-1869 kattavat Satakunnan historian osat V ja VI. Jälkimmäinen ilmestyi 2014 ja edustaa tuoreinta tutkimusta aihepiiristä.
Merikarvia oli Tampereen kovin kilpailija. Olihan se meren rannalla. Vuonna 1772 säätyjen edustajat päättivät sitten Tammerkosken sopivaksi paikaksi kauppalalle
Tiina Miettinen
Miettinen tuntee myös tuon ajan ihmisten arjen. Hänen väitöskirjansa käsitteli naimattoman naisen asemaa 1600-luvulta 1800-luvun alkuun. Hänen erityisalaansa on hämäläinen talonpoikaisyhteiskunta sekä suvun asema. Miettisen teos ”Piikojen valtakunta – nainen työ ja perhe 1600-1700-luvuilla” oli Tieto-Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2015.
On hyvä muistaa, että kun mennään oheisesta kartasta ajassa taaksepäin aina 1200-luvulle, Pirkkala oli vielä paljon 1700-luvun pitäjää laajempi.
Pirkkala on luultavasti eronnut Karkusta 1200-luvulla. Se on alkuaan käsittänyt etelässä ja idässä Vesilahden, Lempäälän, Messukylän, Kangasalan ja Oriveden kappeleineen. Pohjoisessa Pirkkala on ulottunut harvaanasutuille Ruoveden erämaille asti.
Pirkkalasta on sittemmin muodostunut 26 itsenäistä kuntaa ja seurakuntaa.
Pirkkala oli Tampereen seudun mahtipitäjä yhä 1770-luvulla, vaikkakin jo pienentyneenä. Tampereen nousu häämötti jo nurkan takana.
Miettinen tähdentää, että oltiin Ylä-Satakunnassa, ei Hämeessä.
”Turkuun mentiin markkinoille ja kaupantekoon. Hämeenlinna oli aika pieni paikka eikä sinne juuri kuljettu.”
Miettinen sanoo, että pitkään ohjaksissa ollut Suur-Pirkkala oli monessa suhteessa vaikeassa paikassa 1770-luvulla.
”Se ei ollut yhtenäinen. Uusi lääninraja 1776 halkoi sitä, kun lääninrajaksi määrättiin vesistöt eli Näsijärvi, Tammerkoski ja Pyhäjärvi.
”Tuo 1770-luku mullisti Pirkkalaa monessa mielessä. Tamperekin perustettiin sitten vielä kaiken huipuksi”, Miettinen kiteyttää.
Hän pohtii tuon ajan Suur-Pirkkalan identiteettiä.
”Pirkkalalaisten on ollut vähän vaikea samaistua satakuntalaisiin tai hämäläisiin. Toki nämä Suomen heimot ovat lähinnä Topeliuksen keksintöä 1800-luvulta. Ehkä siksi myöhemmin haluttiin perustaa oma ”lääni” Pirkanmaa tavallaan Suur-Pirkkalan tilalle”, Miettinen tuumaa.
UUMAJAN seudulta kotoisin olleen maanmittari Daniel Hallin tehdessä karttaa olennaisia asioita ja seudun sivistyspääomaa olivat kirkot ja tuon aikaista elinvoimaa pellot, joiden vieressä oli asutusta.
Kartan vihreät kohdat eli pellot näyttävät, missä sivistys luurasi nyky-Pirkanmaalla 1770. Muualla oli lähinnä korpea, jossa käytiin erällä ja kalassa.
Pirkkalankylällä talot olivat yhdessä ryppäässä yli kymmenen talon ryhmäkylänä. Myös Sikoisissa Sikojoen vieressä oli isohko kylä. Siitä Tampereelle Kyösti, Naistenmatka, Haikka ja vastaavat olivat 1-5 talon kyliä. Nokian puolelle oli piirretty runsas taloryhmä Kankaantakaan.
Paljon kertovat ne seitsemän Tampereen seudun kohdetta, jotka Hall mainitsee erikseen kartan alareunassa.
Ne ovat Pirkkalan emäkirkko, Harjun kappeli, Pispalan markkinapaikka, lapinrauniot Reuharinniemessä, ”Junckarin Mättäs”, Käräjäntörmä ja ”Kallman Mäki”.
”Toinen, ehkä myös hämärä, kuitenki todenmukaisempi arvelo on Lappalaisten täällä asunnosta. Kansan tosin ei kuule koskaan enään mitäkän heistä heistä muistelevan, mutta asuntonsa merkkinä pistäisimme esim. sellaisen Kivi-raunion, kun löytyy Pirkalan kylän Viralan (Leukun) maalla, joka näyttäisi muinen tulisijana (uunina) olleen. D Hall sanoo (kertomuksessaan tästä pitäjäästä) maassa löydetyksi muutamia hautakumpuja, suomeksi kutsutut lapin-raunioiksi, joista yksi Reuhari-saaressa Näsijärvellä.” (Wilhelm Carlsson)
”Junkkarin Mättäs” on tunnettu muinaisjäännös Nokialla. Siellä palvottiin Hallin mukaan vanhaa suomalaista jumalaa Junkkaria. Käräjäntörmä tunnetaan nykyisin lähinnä vuokrataloistaan Tesomalla. Kalmanmäki Nokialla on Nuijasodan taistelupaikka.
Hall oli kiinnostunut muinaiskohteista. Tuon ajan arvelut muinaishistoriasta eivät kuitenkaan olleet ihan luotettavia.
Pirkkalan kirkosta vuonna 1770 Hall kirjoittaa: ”Pitäjän Emäkirkko, mainitaan vanhimpana puukirkkona näillä main. Rahvas kutsuu kirkkoa Vanhaksi kirkoksi, Gamla Kyrkan”.
VÄESTÖNKEHITYS seudulla oli kauan verkkaista, mutta pikkuhiljaa asutus lisääntyi.
”Väkiluvun kasvu Pyhäjärven takamailla aiheutti sen, että Pirkkalan kirkkoon alkoi olla liian pitkä matka Ylöjärven suunnan kaukaisemmista osista ja alkoi tulla myös ahdasta. Harjuun perustettiin kappeli 1639, Tiina Miettinen kertoo.
”1700-luvun puolivälissä tuli iso väestönkasvu, jota kutsun suuriksi ikäluokiksi. Asutus alkoi levitä ydinalueelta kohti pohjoista, kun piti saada viljelysmaita.”
Ihmisiä alkoi muuttaa nyky-Ylöjärven pohjoisosiin ja Kyrön korpiin.
Ylipään olen tehnyt sen huomion, etä jota likaisempi on kotoelämä, sitä koreimpina hehkutaan kirkko- ja kylämatkoilla sekä erinomattain noilla raakuuden juhlilla, markkinoilla.
Wilhelm Carlsson
Muistissa olivat vielä isoviha ja nälkävuodet, jolloin väestöstä kuoli suuri osa.
”Nälkävuodet 1695-1697. Vaik ei ole vakaita tietoja koko seurakunnan väkiluvusta silloin, päätämme tämän kuolleitten luvun v. 1697 tehneen enemmän kuin puolen seurakunnan väestä, tahi kumminkin puolen, sillä luultavastikin ei väkiluku silloin saattanut olla niin suuri kuin viisikymmentä ja kaksi vuotta sen jälkeen eli vuonna 1749, jolloin papisto ensimmäisen väkilukutaulun teki, vaikka tosin jo tällä välillä toinen surkea surma, nimittäin Iso viha, oli ehtinyt maata kohdella.” Wilhelm Carlsson
TOHLOPPIJÄRVEN vieressä sijaitseva Harju oli aikanaan paitsi Ylöjärven suunnalla Pirkkalan pitäjäläisiä palvelleen kappelin paikka, myös aikamoinen menomesta markkinoineen.
Harjun markkinat mainitaan lähteissä ensi kerran jo vuonna 1602.
”Kansan vaatetustapaa ei voi sanoa ylen koreilevaksi, niinkuin tästä etelään päin. Ylipään olen tehnyt sen huomion, etä jota likaisempi on kotoelämä, sitä koreimpina hehkutaan kirkko- ja kylämatkoilla sekä erinomattain noilla raakuuden juhlilla, markkinoilla.” Wilhelm Carlsson
Tammerkoski-lehti tiesi kertoa vuonna 1938, että ne olivat olleet suuret ja meluisat:
”Kun v. 1749 markkinapuodit syttyivät palamaan ja uhkasivat tuhota Harjun kirkonkin, siirrettiin markkinapaikka asukkaitten pyynnöstä v:sta 1750 alkaen Pispalaan.”
”Markkinapaikka, jossa 4. syyskuuta vuosittain vietetään markkinat”, kirjoitti puolestaan Hall karttansa reunaan.
Markkinapaikka löytyy nykyisin Pizpala-grillin ympäristöstä Pispalan valtatien reunalta. Historiasta kertoo kadunnimi Markkinakatu. Bussista jäädään pois Pispalantorin pysäkillä. Markkinapaikalla oli myöhemmin Pispalan rukoushuone, joka paloi 1960-luvulla. Puistosta löytyy kirkon muistomerkki.
Pispalan markkinapaikalla tehtiin 2018 arkeologisia tutkimuksia. Selviä löytöjä 1700-luvun markkinapaikasta ei löytynyt. Maaperä oli sekoittunut alueen rakentamisen takia.
Suurin markkinahumu siirtyi Tampereelle sitten, kun kaupunki perustettiin. Pispalan perinteisellä markkinapaikalla tehtiin torikauppaa kuitenkin talvisodan aikoihin saakka.
OLENNAINEN kysymys on, mikä ihme sai Tampereen seudun pitkäaikaisen keskuksen vaihtamaan paikkaansa 1700-luvun lopussa niin, että emäkirkko sijaitsee nyt syrjässä ”Pirkkalan perällä” ja Tampereella on meno ylimmillään?
”Ratkaisevaa oli teollisuuden kehitys. Vuonna 1770 ei osattu hyödyntää koskia voiman lähteenä ja teollisuudessa kuten nyt”, Tiina Miettinen toteaa.
”V. 1700 nousi se kirkkoon hautaamisen himo niin yleiseksi, että kuolleitten kirjaan tehtyin merkitysten mukaan kaikki ruumiit silloin haudattiin kirkkoon… Mutta arvaappa, kuinka ruttoiseksi ilma siitä muuttui jo muutenkin komuisassa kirkossa!”
Wilhelm Carlsson
”Tammerkoskella oli vuonna 1770 myllyjä ja vähän sen jälkeen myös viina- ja paperitehtaat”, Miettinen toteaa.
Elettiin kuitenkin yhä maatalouden aikaa.
”Sitte mainitsee Hall, että täällä silloin myös viljeltiin herneitä (valkoisia sekä harmaita), talvi- kevätnisua ja kauroja…Humalaa, pellavaa ja hamppua oli silloin myös jo kasvatettu omiksi tarpeiksi. Nauriita ja räätikkäitä enemmän. ”Peruna”, sanoo hän, ”menstyy täällä hyvin ja niitä onkin melkein kaikilla säätypersoonilla, mutta yhteistä kansaa ei ole vielä saatu ymmärtämään niiden hyötyä. Puutarhoja ja ryytimaita sanoo olevan Nokiassa, Teevalassa, Kaarilassa, Raholassa ja Mäkylässä.” Wilhelm Carlsson
Jo 1750-luvulla olivat esiin kuitenkin nousseet tarpeet perustaa ensimmäinen kaupunki Ylä-Satakuntaan. Sopivaa paikkaa pohdittiin valtiovallan toimesta.
Vaikka se nyt tuntuu hullulta, Tampere ei ollut ollenkaan selvä valinta. Sivistys tuli Turusta päin.
”Kauppaa ei saanut käydä kuin kaupungeissa. Se mihin oikeudet myönnettäisiin, olisi olennainen asia”, Miettinen muistuttaa.
”Aiemmin oli kaupunkeja perustettaessa mahdollista, että määrättiin kauppiaat eli porvarit lähtemään toiselle paikkakunnalle. Kun Helsinki perustettiin 1550, niin Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan porvarit määrättiin muuttamaan sinne”, Miettinen kertoo.
Tamperetta perustettaessa noin rajut käskyt eivät enää olleet mahdollisia. Yrittäjäyhdistyksen kokouksessakin olisi tällaisesta noussut varmasti aika mökä – jos sellaisia olisi vuonna 1770 ollut.
”1750-luvulla oli esillä sellainen visio, että Rauman, Uudenkaupungin ja Naantalin porvarit määrättäisiin muuttamaan Harjuun ja käymään siellä kauppaa. Mutta se oli kyllä vain ikään kuin heitto”, Miettinen kertoo.
”Pehr Kalm ehdotti 1759, että Pispalaan voisi perustaa kauppalan. Perusteluna oli alueen pellavanviljely, jota voitaisiin kehittää”, Miettinen sanoo toisesta ideasta, joka valaisee ajan kuvaa.
Miettisen mukaan Tyrvää ja Merikarvia olivat Tampereen kilpailijoita, kun kaupungin paikkaa pohdittiin.
”Merikarvia oli Tampereen kovin kilpailija. Olihan se meren rannalla. Vuonna 1772 säätyjen edustajat päättivät sitten Tammerkosken sopivaksi paikaksi kauppalalle, ja sinne kaupunki sitten perustettiin. Tampereelle muutti alkuvaiheessa porvareita myös Porista.”
”Minulle oli historiaa kirjoittaessa yllätys, että kaupungin paikasta käytiin paljonkin keskustelua. Tamperetta ei tuosta vain perustanut Kustaa III.”
OHEISTEN karttojen tiestö kertoi, mitkä paikat olivat vuonna 1770 oleellisia ja missä oli kulkutarpeita.
Ylinen Viipurintie kulki jo muinaisina aikoina Viipurista Tampereen kautta Turkuun ja siitä erkaantui pohjoiseen Kyrönkankaantie.
”Tien alkupää kulki Hämeenlinnasta Hattulan ja Pälkäneen kautta Tammerkoskelle. Varsinainen Kyrönkankaan tie kulki nykyisen Tampereen Pispalasta Hämeenkyröön, sieltä Hämeenkangasta pitkin Ikaalisiin ja Kankaanpäähän. Länteen tie haarautui Kuloveden takaa ja johti Turkuun”, Miettinen kertoo.
Tammerkosken seutu harjuineen on teiden suhteen ollut eräänlainen risteysasema jo ikiajat. Liikuttiin kirkolle, markkinoille, kauppamatkoille, käräjille ja virkamiehet asioillaan.
”Tavallisella kansallakin oli jo mahdollisuus käydä joskus jopa Turussa. Huvikseen ei kuitenkaan matkustellut kuin herrasväki.”
”Tässä mainitsematta emme taida jättää, että sen äsken kerrotun suuren kalteen sekä maanselän tähden tapahtuu se seikka, että matkustavainen joka kesällä Pispalan harjulla näkee auringon nousevan Näsiselän pinnan ylitse, ei näe sitä ennen kuin hän on ehtinyt Pirkalan emäkirkolle noin peninkulman päähän, jossa se taas noin tuntia myöhemmin näkyy nousevan vuorien päällitse” Wilhelm Carlsson
Tiet seudulla olivat pääosin pahaisia kärrypolkuja.
Tammerkoskelta lähti pienempi tie etelään. Se haarautui samassa paikassa kuin nykyäänkin, nykyisen Hatanpään koulun kohdalla, Lempäälän Rusthollille vieväksi tieksi ja Pirkkalan kirkolle kulkevaksi reitiksi. Järven yli pääsi veneellä tai jäätä myötä Nokialta Pirkkalankylän puolelle.
Aiemmin oli kaupunkeja perustettaessa mahdollista, että määrättiin kauppiaat eli porvarit lähtemään toiselle paikkakunnalle. Kun Helsinki perustettiin 1550, niin Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan porvarit määrättiin muuttamaan sinne.
Tiina Miettinen
Miettinen muistuttaa, että vesistöt kesällä veneellä ja talvella rekipelillä olivat hyvä kulkureitti. Parhaillakin kesäteillä kun kierrettiin rattaat kolisten jokainen kivi ja mäennyppylä.
”Ennen vesistöt yhdistivät, nykyisin ne erottavat”, Miettinen sanoo.
Hän tuli Pirkkalaan haastatteluun Epilästä. ”Kiersin bussilla Tampereen kautta, kulkien suuren osan matkasta vuoden 1770 Pirkkalan pitäjässä.”
”Jos olisi ollut vuosi 1770, olisin maksanut kolikolla soutukyydin Pyhäjärven yli.”
Pirkkalan rantaa kulkenut tie jatkoi nykyisillä linjoilla Hatanpäältä aina Vanhalle kirkolle ja Aniaan. Siihen haluttiin satsata 1700-luvun lopulla. Uskottiin, että liikenne kohti kasvavaa Tamperetta voisi lisääntyä Vesilahdelta Tampereen suuntaan.
Tuo ”vanhan ajan Puskiainen” oli kuitenkin kruunulle pettymys. Pyhäjärven toiselta puolen suunnattiin nimittäin yhä 1700-luvun lopulla mieluusti kauppamatkoille valtakunnan sivistyksen kehtoon Turkuun päin. Jos syrjäiselle Tampereelle oli asiaa, matka sujui kirkkoveneellä suoraan soudellen.
Anian reitti hiljeni jopa siinä määrin, että Anian kestikievari määrättiin tarpeettomana lopetettavaksi 1816.
Kuljun kautta vienyt tie kulki sekin liki nykyisiä linjojaan Rukkamäestä ylös nousten ja Peltolammin ohi Kuljun rusthollille. Matkan varrella olivat Hans Hanssonin laatiman 1650 Porin läänin kartan mukaan vesistöt ”Peltolami” ja ”Sexjerfvi”.
VAIKKA Tampere tuli perustetuksi 1779, Tammerkosken ympäristö ei lähtenyt huippukasvuun pitkään aikaan.
Tampereen kasvuloikka tapahtui vasta uuden isännän ja toisten kartantekijöiden aikana Suomen siirryttyä Ruotsilta Venäjän vallan alle 1809. Vielä tuolloin Tampereella oli alle tuhat asukasta.
Tampereen alkava kasvu oli Miettisen mukaan Turun ja Porin läänin maaherran Carl Erik Mannerheimin ansiota, joka pyrki kehittämään Pohjois-Satakunnan aluetta 1820-luvulla.
Skotlantilainen James Finlayson perusti Tampereelle tehtaan vuonna 1820 ja myi tämän alkuvaikeuksien jälkeen pietarilaisille liikemiehille. Vasta tuolloin alkoi kasvu.
Vuoden 1856 Tampereella oli 4 000 asukasta, joista 2000 työskenteli puuvillatehtaassa. Viimeistään silloin Manse alkoi rulettaa ja kirkkojen ja kappelien vanha, maineikas Pirkkalan pitäjä jäi soittelemaan toista viulua.
Miettinen toteaa, että tekniikan kehitys ja jopa geologia ovat vuosisatojen varrella vaihdelleet kasvun painopisteitä Suomessa, erityisesti kulkutapojamme muuttaessaan.
”Toisaalla Satakunnassa maan kohoaminen vei sataman Ulvilasta ja Porin kohtalo oli hiipua, kun purjelaivojen aikakausi päättyi. Sisämaassa rautatiet loivat uusia kasvukäytäviä 1800-luvulla.”
Pitkään historialliseen jatkumoon voi liittää vuonna 1974 valmistuneen Rajasalmen sillan, joka yhdisti Pirkkalan ja Nokian uudelleen ja teki Pirkkalasta jälleen liikenteen solmukohdan pussinperän sijasta. Silta ja nykyajan uusi kulkuväylä, moottoritie, nostivat Pirkkalan takaisin kasvun keskiöön ja kuorimaan elinvoiman kermoja.
Historia on ihmeellistä. Läheltä piti sekin, ettei hallitseva SM-liigan mestari olisi nyt Tyrvään, Merikarvian, Harjun tai peräti Pirkkalan Tappara.
”Kun ensi kerran soitettiin Pirkkalan kirkon kelloja, otti pahalainen Pispalan ahteen yläpuolelta jättiläis-lapiollisen maata kivineen (joten tähän tuli notkopaikka), nousi Pyyniken vuorelle ja tavotti kirkkoa, mutta kun lapio hetkahti kädestään, putosi maa siitä Pyhäjärveen, joten siihen saaret syntyivät.” Wilhelm Carlsson
