Luetuimmat 2022: Komisario Koskinen pulahti Pyhäjärveen – Rakastettua rikossarjaa kuvattiin maanantaina Pirkkalan Rantaniityssä: ”Täällä on ihanaa tehdä töitä, kun ihmiset ovat niin avuliaita”

Pirkkalassa kuvattuja kohtauksia nähdään Koskinen-sarjan kolmannella kaudella. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 8.8.2022.

Näyttelijä Eero Ahon hiuksia aseteltiin ennen seuraavaa kohtausta Pirkkalan Rantaniityssä. Taustalla Pyhäjärvi, jossa Aho kävi aiemmin uimassa.

PIRKKALAINEN julkaisee vuodenvaihteessa uudelleen kuluneen vuoden parhaita juttuja. Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 8.8.2022.

ELOKUUN aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, mutta silti Eero Aho puki kuvaustauolla paksun takin päälle Pirkkalan Rantaniityssä maanantaina.

Syyksi paljastuu näyttelijän aiemmin tekemä pulahdus Pyhäjärveen.

”Aika pitkät uimareissut oli. Yllättävän kylmä tuli”, Aho totesi.

Ahon uinti ja muita Rantaniityssä kuvattuja kohtauksia nähdään tulevaisuudessa Koskinen-rikossarjan kolmannella tuotantokaudella. Tamperelaisen komisarion Sakari Koskisen seikkailujen uusia jaksoja saadaan odottaa vielä jonkin aikaa.

Kauden ensimmäinen kuvausrupeama on käynnissä elo-syyskuussa, ja viimeiset kuvaukset tehdään ensi kesän alussa.

MAANANTAINA Rantaniityssä oli tarkoitus kuvata puolestapäivästä iltaan asti. Kuvauskalusto oli viritelty Rantaniityn huvilan pohjoispuolelle, kävelytien ja rannan väliin jäävälle ruohokaistaleelle. Tietä ei ainakaan vielä iltapäivällä suljettu, mutta kuvauksista varoitettiin kyltillä.

Kuvauspaikalle oli tuotu telttoja, pöytiä ja eräs lavaste, jota toimittajaa pyydettiin olemaan kuvaamatta juttuun juonipaljastusten välttämiseksi. Harmaassa paidassa Eero Aho, ympärillä työryhmää.

Huvilassa toimiva kahvila Seela palveli Mediawan Finland -tuotantoyhtiön väkeä maskeeraus- ja pukeutumistilana sekä ateriointipaikkana.

Aurinkoinen sää oli Koskisen toisen ohjaajan Riku Suokkaan mieleen.

”Valitsimme tämän kuvauspaikan sen takia, että saamme hienoa kuvaa tuonne järvelle laskevasta auringosta. Siksi toivoimme, että aurinkoa myös näkyisi tänään”, Suokas kertoi.

Kuvauspaikan bongasi eräs sarjan kuvaajista. Sarjan sisäisessä todellisuudessa kohtaus ei kuitenkaan sijoitu Pirkkalaan vaan nimeämättömään paikkaan Pirkanmaalla.

Suokas on asunut lapsuudessaan Härmälässä, joten Pirkkala on hänelle entuudestaan tuttu paikka.

Tuottaja Reetta Ylijärvi ja ohjaaja Riku Suokas olivat tyytyväisiä Rantaniittyyn kuvauspaikkana. Rantaniityn huvilassa toimiva kahvila Seela (taustalla) oli työryhmän käytössä maanantain ajan.

RANTANIITYSSÄ kuvattiin materiaalia neljään kolmoskauden jaksoon. Ohjaaja Suokas ja tuottaja Reetta Ylijärvi eivät halua vielä paljastaa, mitä kyseisissä jaksoissa tapahtuu tai mihin Koskinen-sarjan kirjoihin ne perustuvat.

Seppo Jokisen dekkarien tosifanit voivat päätellä jotakin siitä, että tv-sarjan työryhmä haeskeli aiemmin Pirkkalan Facebook-ryhmästä lainaan elämää nähnyttä asuntoautoa korvausta vastaan.

Ylijärven mielestä Pirkanmaa on erinomainen paikka kuvauksille.

”Haluan välittää kiitoksen pirkanmaalaisille ja pirkkalalaisille. Täällä on ihanaa tehdä töitä, kun ihmiset ovat niin avuliaita. Ilman tällaista vastaanottoa kuvaukset eivät onnistuisi”, Ylijärvi hehkutti.

EERO AHOLLE komisario Koskisen nahkoihin palaaminen tuntui tutulta touhulta.

”Tuntuu siltä, kuin tässä ei mitään paussia olisi ollutkaan”, Aho kommentoi.

Hän luonnehti Koskisen olevan sarjan kolmannellakin kaudella ”aika ahdistunut” hahmo. Toisaalta komisarion ihmissuhteissa voi odottaa näkyvän valon pilkahdustakin sarjan loppupuolella.

Näyttelijän syksystä on tulossa työntäyteinen.

”Koronan takia kaikki teatterijutut ovat kasautuneet tälle vuodelle. Seuraava vapaapäivä minulla on suunnilleen ensi kesänä”, Aho sanoi.