Artikkeli on osa Pirkkalaisen Ruokaa läheltä -teemaa. Lue lisää teemajuttuja täällä.
– Ei se nyt niin vaikeaa voi olla, oli orivesiläisen Pohjan tilan emännän Sonja Kankaanpään ajatus muutama vuosi sitten.
Kankaanpää oli valmistunut agrologiksi ja opiskeli ravintoterapeutiksi. Tilalle oli hiljattain tullut kotitarvekanoja, mutta yksi asia ärsytti suunnattomasti lähiruuan puolestapuhujaa.
– Tuntui ihan hassulta, että meillä on ne omat kanat ja niiden munat, mikä on parasta lähiruokaa, mutta kanojen rehu on soijapohjaista, ja soija tuodaan Etelä-Amerikasta, jossa kaadetaan sademetsää sen viljelyn tieltä.
Kankaanpää liittyi sosiaalisen median kanaharrastajaryhmiin ja huomasi, että soijaton ja kotimainen rehu oli se, mitä sielläkin kaivattiin.
Oli kuitenkin yksi mutta. Sellaista ei ollut olemassakaan.
Ei sittenkään niin yksinkertaista
Eikä sellaisen kehittäminenkään ollut niin yksinkertaista kuin Kankaanpää aluksi luuli. Nyt hän tietää myös miksi.
– Löin Exceliin Luonnonvarakeskuksen tuotantokanaloille tehdyt ravitsemussuositukset. Ajattelin tuolloin, että pystyn tekemään seoksen kotona, kun vain hankin tarvittavat ainekset.
Ensimmäisenä peliin puuttui lainsäädäntö.
– Kana on tuotantoeläin eikä lemmikkieläin, vaikka olisikin kotitarvekanala. Lainsäädännön vuoksi on hyvin vähän käytettävissä olevia eläinvalkuaisia, ja kasvivalkuaisten haitta-aineet puolestaan rajoittavat niiden käyttöä. Pian kävi selväksi, miksei kotimaista, soijatonta kananrehua ole. Sitä sen sijaan en vieläkään ymmärrä, että soijapitoinen rehu voi olla niin halpaa, vaikka se tuodaan toiselta puolelta maapalloa.
Linjastot tukkoon
Kankaanpää ei kuitenkaan luovuttanut ja sai alkuun epäileväisesti suhtautuneen puolisonsa Lauri Eskolankin vakuuttuneeksi lyömällä lukuja pöytään.
– Kotitarvekanaloiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Laskin tuolloin, että kotitarvekanaloissa syödään vuodessa arviolta kolme miljoonaa kiloa rehua. Ja kanaloiden määrä on tuosta vain lisääntynyt.
Eskola kertoo miettineensä alkuun myös sitä, ollaanko kotikanojen ruokaan valmiita satsaamaan enemmän kuin mitä markettituotteet maksavat, sillä erikoisrehun hinta kohoaa väistämättä kalliimmaksi.
Vaikka puoliso oli nyt vakuuttunut, Kankaanpää myönsi, etteivät hänen taitonsa yksin riitä rehun saamiseksi markkinoille. Niinpä hän otti yhteyttä Luonnonvarakeskukseen, joka vakuuttui mittavasta taustatyöstä ja lähti mukaan reseptin kehittelyyn.
– Isoin ongelma siinä on ollut juuri valkuaislähteen löytäminen.
Valkuaisainepalapelin puuttuvaksi palaseksi tuli lopulta herajauhe – kunnes perunajauhomainen jauhe oli toisessa koe-erässä tukkinut kaikki tuotantolinjastot.
Jo tuossa vaiheessa Pohjan tilalla oli todettu, että rehun tekeminen itse olisi liian iso investointi. Mutta pikkujuttu ei ollut myöskään sellaisen rehutehtaan löytäminen, joka pystyisi ottamaan valmistukseen erikoisrehun omine raaka-aineineen.
Tällä hetkellä reseptiä jatkokehitellään juuri heran takia.
Ongelmasta toiseen
Reseptin kehittely onkin ollut välillä sitä, että kun saa yhden ongelman ratkaistua, on käsillä jo kaksi uutta. Asiat eivät myöskään välttämättä etene kovin nopeasti, kun yhteistyötä tekee kolme tahoa: Sonja Kankaanpään lisäksi rehufirma ja Luonnonvarakeskus.
Apua Kankaanpää on saanut myös katelaskelmiin. Ruokaviraston kanssa on varmistettu vaatimukset.
– Sitä on aika riippuvainen rehutehtaasta, kun omia laitteita ei ole. Se, mikä paperilla toimii, ei välttämättä toimi käytännössä. Lisäksi on koko ajan huomioitava lainsäädäntö ja tutkimustulokset, hän sanoo.
Tämä kaikki on tarkoittanut myös kompromisseja, joskaan kaikesta Kankaanpää ei suostu tinkimään. Hän sanookin, että jättää mieluummin koko rehun tekemättä kuin tekee sellaista, jonka takana ei voi seistä.
– Kotimaisuus, kanojen hyvinvointi ja kananmunan laatu ovat ne, mitä olen lähtenyt hakemaan.
Kankaanpäätä on koko ajan motivoinut se, että hän pystyy kanan ravitsemuksella vaikuttamaan kananmunan laatuun ja ravintosisältöön.
Hän ottaa esimerkiksi rehussa olevat kuminan sekä hampunsiemen- ja pellavansiemenpuristeet.
– Niistä on hyötyä sekä kanalle että sille, joka syö sen munan. Kumina lisää kanan ruokahalua, parantaa sen ruuansulatusta ja on lisäksi antimikrobiaalinen. Tutkimuksissa kumina on laskenut kananmunan kolesterolipitoisuutta. Hamppu ja pellava puolestaan lisäävät kanan sulkapeitteen hyvinvointia, mutta ne lisäävät myös omega-3-rasvahappojen määrää kananmunassa.
Mitä kana söisi?
Mitä kana söisi, jos se saisi itse päättää? Tästä ajatuksesta reseptin kehittely lähti liikkeelle.
– Kana on sekasyöjä, ja sen ruokavalioon kuuluu myös vihreä, joten siitä lähdettiin.
Jälleen ensimmäinen vaihtoehto sinimailanen näytti hyvältä paperilla, mutta ei rehutehtaan linjastolla. Tilalle tuli nokkonen.
– Vihreä on hyvä myös rehun visuaalisuuden takia, Lauri Eskola huomauttaa.
Vihreä on myös se, joka värjää keltuaista keltaisemmaksi. Kankaanpään mukaan markkinoilla oleviin täysrehuihin laitetaan väriaineita, jotka värjäävät kananmunan keltuaista keltaisemmaksi.
Juuri koska kana on sekasyöjä, Kankaanpää halusi rehuun myös eläinvalkuaista. Pohjoisesta löytyikin firma, joka kasvattaa konteissa biojätteestä mustasotilaskärpäsen toukkia, jotka kuivataan.
Kankaanpää hihkui innostuksesta, sillä kiertotalousnäkökulmakin tulisi samalla huomioitua. Yhtä suurella innostuksella kanat nokkivat toukkia rehun seasta.
Mutta kuten niin monta kertaa aiemminkin, lainsäädäntö puuttui peliin.
– Toukkaa saa käyttää jauheena, mutta ei kokonaisena. Lisäksi prosessoitua jauhetta ei ole vielä Suomen markkinoilla. Jauheena arvokkaat toukat olisivat kaiken lisäksi menneet hukkaan, koska kanat eivät olisi saaneet virikettä etsiessään niitä rehusta.
Tymäkkää sen olla pitää
Huomioon on täytynyt ottaa myös se, että kanan syöntikyky melko pieni.
– Rehun pitää olla tosi tymäkkää, jotta se täyttää kanan energiantarpeen ja munan valmistamisen. Kana syö noin 125 grammaa päivässä, mutta se saattaa munia parhaimmillaan 60 gramman munan joka päivä.
Tymäkkyyttä on haettu viljalla. Ohran ja vehnän lisäksi mukana on kauraa, jonka beetaglukaani alentaa sekä kanan että sitä myöten munan kolesterolia. Valkuaislähteeksi otetaan nyt kalajauho, huonosta maineestaan huolimatta.
– Sillä on huono maine turhaan. Kun käytetään kotimaista kalajauhoa, sillä poistetaan roskakalaa rehevöittämästä vesistöä eli se on myös ympäristöteko, Eskola huomauttaa.
– Ja kun sitä ei tuoda valmiiksi pilaantuneena ulkomailta, ei siitä tule hajua rehuun eikä makua kananmunaan, Kankaanpää lisää.
Alusta asti toimivina valkuaisaineina on ollut hernettä sekä hampunsiemen- ja pellavansiemenpuristetta. Rehusta kymmenen prosenttia on kalkkia, sillä kananmunankuori vaatii suuren määrän kalsiumia.
Koostumus vaikuttaa
Kankaanpää kertoo, ettei kanojen makuaisti ole kaksinen, vaan rehun koostumus vaikuttaa niiden ruokahaluun enemmän. Rehulle on tehty laboratoriotutkimuksia, mutta varsinaisina testaajina Pohjanheltta-nimen saaneelle rehulle ovat toimineet omat ja tuttavapiirin kanat.
– Ensimmäisen erän pellettimuoto ihmetytti kanoja. Niinpä nyt se tehdään ensin pelletiksi, joka murustetaan pienemmäksi. Toukkia sisältänyt rehu tosiaan maistui kanoille, mutta se myös suttasi, kun kanat etsivät toukkia. Minulle on tärkeää, että rehussa on rakennetta, eikä se saa mennä pölyksi, koska kana ei mielellään syö jauhoa.
Pirkkalainen julkaisee yhdessä Pirmedioiden muiden paikallislehtien kanssa Ravinto – ruokaa läheltä -teemaliitteen 31.8.2022. Silloin liite julkaistaan näköilehtenä osoittessa pirkkalainen.fi/nakoislehti. Samana päivänä painettu liite jaetaan Pirkkalaisen paperilehden mukana. Teemajutut julkaistaan pirkkalainen.fi:n etusivun uutisvirrassa ja teemakoosteessa täällä viikoilla 34 ja 35.
