PIRKKALAN kunta ennustaa kuluvan vuoden tilinpäätöksen jäävän kolme miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Kunnanhallitus tutustui viime maanantain kokouksessaan kunnan talousarvion puolivuotisraporttiin.
Verotuloja oli kertynyt puolessa vuodessa vajaa prosentti vähemmän kuin mitä talousarvioon on kirjattu.
Talousjohtaja Tommi Ruokosen mukaan kehitystä on syytä seurata loppuvuonna ennusteiden päivittyessä.
Valtionosuuksia kunta arvioi saavansa noin miljoonan ennustettua vähemmän. Suurin yksittäinen syy on opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden lasku. Kunnan asukasluvun kasvettua kunta saa kyseistä valtionosuutta vähemmän asukasta kohti.
Maanmyyntitulot jäävät ennustetusta. Talousarvioon tälle vuodelle suunnitellun elinkeinotontin myynnin arvioidaan siirtyvän ensi vuodelle.