Anian koulun pihalta tuttu veistos valittiin taidetapahtumaan Lounais-Suomeen

Arja Krossbeckin veistoksen voi nähdä luontopolulla Kustavissa.

Arja Krossbeck on työskennellyt taiteilijana 1990-luvulta alkaen. Kuvassa Krossbeck toukokuussa 2024.
PIRKKALALAISEN kuvataiteilijan Arja Krossbeckin taidetta nähdään tänä kesänä Lounais-Suomen saaristossa.

Krossbeckin veistos Ode to the Spring (2009) valittiin avoimen haun perusteella mukaan Kustavissa pidettävään Spaunan kallioilla -tapahtumaan. Vuosnaisten luontopolun varrelle on tuotu kesän ajaksi näytille 11 ulkoilmateosta 13 taiteilijalta.

Pirkkalalaisille Krossbeckin veistos on tuttu Anian koulun pihapiiristä, josta se on siirretty kesän ajaksi Kustaviin.

”Tapahtuman teosten täytyi liittyä luontoon ja mereen. Minulle tuli heti mieleen, että tämä teos voisi olla sinne sopiva”, Krossbeck kertoo tapahtumaan hakemisesta.

Tämän vuoden tapahtuman teemana on Meren luova voima. Teokset ovat esillä Kustavissa elokuun loppuun.

Arja Krossbeckin veistos Ode to the Spring on ollut esillä Anian vanhan koulun ympäristössä. Kuva: Arja Krossbeck