Pirkkalalaisyritys tekee yksitasoisen rivitalon Lepomoisioon ja laajentaa toimintansa kerrostaloihin

Yrittäjä Heikki Riihimäki on tyytyväinen, kun rakentamaan on pysytty taantumankin aikana.

Lepomoisioon alkaa rakentua kesällä harvinaisia yksitasoisia rivitaloasuntoja. Tänä vuonna 30 vuotta täyttävän pirkkalalaisen Taloteko Oy:n toimitusjohtaja Heikki Riihimäki ja sisustussuunnittelija Margit Artimaa tulivat tontille kuvaan.

PIRKKALAN Vasamakujalle alkaa kesällä rakentua yksitasoisia rivitaloasuntoja. Lepomoision rakennushankkeen takana on pirkkalalainen pian 30 vuotta täyttävä rakennusliike Taloteko.

”Aloitimme talopakettien toimittajana, jatkoimme valmistaloihin ja vuodesta 2016 olemme rakentaneet yhtiömuotoisia rivitalokohteita. Nyt suunnitelmissa on pari kerrostaloa, kun markkina alkaa taas vetämään ”, kertoo toimitusjohtaja Heikki Riihimäki.

Yhtiö on rakentanut vuosien varrella 730 omakotitaloa ja toteuttanut 154 rivi- ja paritaloasuntoa.

”Tämä on vasta ensimmäinen rivitalokohteemme Pirkkalassa. Sikäli mielenkiintoinen, että yksitasoisia rivitaloja ei kunnassa tämän jälkeen tehdä, ainakaan pitkään aikaan. Ei niitä ole Loukonlahden eikä muissakaan kaavoissa”, Riihimäki sanoo.

Kunnat suosivat kaavamääräyksissään kahden kerroksen rivitaloja.

Yksitasoiset rivitalot ovat nyt kysyttyjä ja Riihimäki pitää niitä myös rakentajan kannalta hyvinä. Pienempäänkin asuntoon saa tilan tuntua. Vasamakujalle valmistuu kolmioita ja neliöitä.

Lepomoisiossa on alkamassa toisenkin rakentajan Asuva Oy:n rivitalohanke. Seudulta on myyty viime vuosina myös kunnan omakotitontteja, joille on jo noussut näyttävän näköisiä taloja.

YRITTÄJÄ kertoo olevansa nyt oikein innostuneella mielellä lähitulevaisuuden suhteen. Taloja on noussut taantumasta huolimatta ja kasvu on nyt tavoitteena.

Firmaan palkattiin juuri kaksi uutta työntekijää, DI Pauli Riihimäki työpäälliköksi ja KM, sisustussuunnittelija Margit Artimaa, joka hoitaa myös asiakaspalvelua ja markkinointia.

Havainnekuva Vasamakujalle kesällä rakentumaan lähtevästä rivitalosta. Kuva: Taloteko Oy:n esite

”Ensimmäinen kerrostalomme alkaa nousta Hervantajärvelle ensi vuonna. Tänä vuonna teemme sinne rivitalokohteen. Aiomme viisinkertaistaa liikevaihtomme seuraavien kymmenen vuoden aikana”, Riihimäki sanoo.

”Uusien asuntojen kauppa ja rakentaminen on ollut todella vähäistä kahden vuoden ajan. Kesällä kauppa alkaa käydä”, hän ennustaa.

Taloteko Oy:n toimitilat ovat Pereellä ja töissä on tusinan verran henkilöstöä. Itse rakentaminen teetetään aliurakoitsijoiden kautta.”

”Firman tarina on kertomus siitä, miten yrittäjä voi aloittaa tyhjästä ja päätyä sinnikkään työn tuloksena suurten rakennusliikkeiden kantapäille”, Pirkkalassa asuva, kunnanvaltuutettunakin toimiva Riihimäki sanoo.

RIIHIMÄKI kuvailee firman taivalta osin huumorilla ”30 vuoden kujanjuoksuksi”.

”No, ei mitään kummempaa draamaa. Kaikenlaista on ollut, mutta niistä on selvitty. Vastasin kerran pankinjohtajalle, että rakennushankkeemme voi kariutua vain siinä tapauksessa, että aurinko jättää nousematta. Oli kuulemma niin hyvin sanottu, että kertaalleen evätty laina myönnettiin.”

PERHOSSA Keski-Pohjanmaalla syntynyt Heikki Riihimäki muutti opintojen jälkeen Oulusta Tampereen seudulle vuonna 1987. Yrittäminen on geeneissä. Riihimäkiä on Pirkkalan ja Tampereen seudun rakennusfirmoissa enemmänkin, veljeksiä, serkkuja ja muita sukulaisia.

Tulitteko kaikki Oulusta samalla bussilla?

”Ei, minä tulin ensimmäisenä, niin kuin tiedustelijana”, Heikki Riihimäki hymyilee.