YRITÄN tavoitella perheemme nuorisoa, koska minulla on heille tärkeää kerrottavaa. Kummankin puhelin on hälyttänyt jo monta kertaa, mutta kukaan ei vastaa. Tulen jo ajatelleeksi (myönnettäköön, että hiukan jo ärtyneenä), että mitä hyötyä on kännykästä, kun ei niihin kuitenkaan vastata. Toisinaan tuntuu, että kukaan ei kuule, vaikka huutaisin megafonilla.
Jumalallakaan ei ole puhelinta, johon voin soittaa, kun minulla on asiaa. Onko Hänestä meille hyötyä? Kuuleeko Jumala puhettani, vaikka en voi soittaa Hänelle? Häntä ei voi nähdä, mutta silti Hän on olemassa. Elämässä on muitakin asioita, joita ei voi nähdä. Esimerkiksi tuuli, ilma ja sellaiset asiat kuin rohkeus ja luottamus. Kuitenkin nekin ovat olemassa.
Vaikka Jumalaa ei voi nähdä, Hänet voi tuntea. Esimerkiksi silloin kun pysähtyy hetkeksi ja rukoilee tai kun kuuntelee musiikkia. Tai kun lenkkeilee metsän hiljaisuudessa ja laskee elämänsä hänen eteensä, ja pyytää, että Hän auttaa näkemään, mikä on hyvää ja mikä ei. Juuri siinä hiljaisuudessa voikin kuulla Jumalan.
Jumalasta tuntuu olevan paljonkin hyötyä, vaikka puhelinyhteyttä ei ole. Minusta tuntuu, että Hän on aina auttamassa. En odota, että Hän tekisi asioita puolestani. Kun kuuntelen oikein tarkkaan, Jumala kertoo miten minä voisin olla hyödyksi. Tulen ohjatuksi oikeaan suuntaan ja ajatukseni kirkastuvat.
Pappi Francois Mourvillier on sanonut: ”Jumala ei puhu, koska hän jättää puhumisen meille, ei salaisuudeksi, joka pitää kätkeä, vaan kuin siemeneksi, jota voimme kylvää ympärillemme.
Ai niin! Lopulta sain perheeni nuorisoonkin yhteyden ja ärtymyskin kerkesi hiipua sopivasti ennen sitä. Siunausta päivääsi!
