SUOMESSA käynnistetyllä normienpurkuohjelmalla tähdätään kuntien tarpeettomien ja kustannuksia aiheuttavien lainsäädännöllisten velvoitteiden karsimiseen.
Normienpurulle on tarvetta. Siitä kertoi sekin, että kuntalaisilta ja kunnilta tuli yli 600 ehdotusta toimintojen virtaviivaistamiseksi. Turhien normien purkamisella voitaisiin vähentää jäykkää byrokratiaa ja samalla säästää kuntien menoja sadoilla miljoonilla euroilla.
Eniten sääntelyn purkutarvetta olisi kuntien mielestä kasvatuksen ja koulutuksen alalla. Esimerkiksi nykyisen lainsäädännön mukaan jokaiselle lapselle on tehtävä varhaiskasvatussuunnitelma, jossa käydään keskustelu vanhempien kanssa. Vaihtoehtoisesti olisikin kysyttävä, voitaisiinko suunnitelma tehdä vain silloin, jos ammattilaiset tai omaiset kokisivat sen tarpeelliseksi. Tällöin ammattilaisilla olisi enemmän aikaa keskittyä varsinaiseen työhön lasten kanssa.
Kuntiin, kuten muuhunkin yhteiskuntaan, kohdistuu lähes hallitsemattomaksi paisunut sääntöviidakko. Kun on ollut ongelma, ratkaisuna on ollut tehdä pykälä, jolla ongelman pitäisi poistua. Liian harvoin on kysytty, onko uusi normi parasta ongelmanratkaisua.
Normien purkua on Suomessa yritetty ennenkin. Usein lopputulos on ollut päinvastainen.
SÄÄNTÖIHIN perustuva yhteiskunta on epäluottamuksen yhteiskunta. Luomme sääntöjä toisillemme, koska emme luota. Valtakunnan poliitikot tai lainsäädäntöä valmistelevien ministeriöiden virkahenkilöt eivät ole luottaneet kuntiin ja niiden ammattilaisiin päättää ja toimia viisaasti kuntalaisten parhaaksi.
Julkisen hallinnon luottamusta nakertavat myös normit, joita ei yksinkertaisesti kyetä noudattamaan. Tällaisia ovat esimerkiksi tietyt henkilömitoitukset ja osa kelpoisuusvaatimuksista. Voimme lainsäädännöllä vaatia pienipalkkaisiin varhaiskasvatuksen tehtäviin korkeakoulutettuja ammattilaisia, mutta entäpä heitä ei olekaan saatavilla joka paikkaan?
Normien mukainen toiminta paitsi maksaa, mutta tuo myös jäykkyyttä ja byrokratiaa. Paisuvia julkisia menoja on saatava kuriin, ja silloin on väistämättä tehtävä valintoja. Turha suunnittelu ja byrokratia ovat parempi säästökohde kuin palvelut.
KUNNAT haluaisivat normikevennyksiä myös kansalaisten kuulemisiin ja osallistumisiin. Toisaalta on varsin ymmärrettävää, että jos vaikkapa kunnan suunnittelema kevyenliikenteen väylä kulkee läpi oman kotipihan, on lainsäädännöllä turvattava asianomaisen kuulluksi tulemisen mahdollisuus ja valitusoikeus. Kaikkea ei siis kannata, eikä voi karsia, jotta emme mahdollista kunnallista mielivaltaa.
Normien purkua on Suomessa yritetty ennenkin. Usein lopputulos on ollut päinvastainen. Ehkäpä tällä kertaa onnistuisimme ja saisimme muutettua ajattelumme suuntaa. Ongelmien ratkaisu ja auttaminen ovat mekaanista normien noudattamista parempi vaihtoehto. Pirkkalassakin.
