Kesän eurovaalien äänestyspaikat päätettiin Pirkkalassa – Katso, missä ja milloin pääsee äänestämään

Europarlamenttivaalien vaalipäivä on 9. kesäkuuta. Ennakkoäänestämään pääsee toukokuun 29. ja kesäkuun 4. päivän välisenä aikana.

EUROPARLAMENTTIVAALI toimitetaan kesäkuun alussa. Arkistokuvassa Partolan Citymarketissa valmistellaan ennakkoäänestyspaikkaa tämän vuoden alussa käytyihin presidentinvaaleihin. Kuva: Sanni Harmanen

KESÄKUUN alkupuolella järjestettävien europarlamenttivaalien äänestyspaikat ovat selvillä. Vaalipäivänä äänestämään pääsee samoissa paikoissa kuin esimerkiksi tämän vuoden helmikuussa järjestetyissä presidentinvaaleissa.

Pirkkala on jaettu seitsemään äänestysalueeseen, joilla on kullakin on omat äänestyspaikkansa. Niiden mukaan äänestetään varsinaisena vaalipäivänä 9. kesäkuuta. Ennakkoon voi kuitenkin äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa.

ENNAKKOÄÄNESTYS käynnistyy keskiviikkona 29. toukokuuta ja jatkuu 4. kesäkuuta eli seuraavan viikon tiistaihin asti. Pirkkalassa ennakkoäänestämään pääsee kunnan pääkirjastossa ja Partolan K-Citymarketissa.

Pirkkalan pääkirjaston ja K-Citymarketin ennakkoäänestyspaikat ovat auki keskiviikosta perjantaihin (29.-31.5.) kello 1019. Lauantaista sunnuntaihin (1.2.6.) pääkirjastossa voi ennakkoäänestää kello 1015. Partolan K-citymarketin ennakkoäänestyspaikka on viikonloppuna auki tunnin pidempään eli kello 1016. Seuraavan viikon maanantaina ja tiistaina (3.4.6.) ennakkoäänestäminen onnistuu pääkirjastossa ja Partolan Citymarketissa kello 1020.

KUNNANHALLITUS päätti äänestyspaikat ja ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat kokouksessaan maaliskuun alkupuolella.

Vaalipäivän 9.6. äänestyspaikat Pirkkalassa

Kirkonkylä: Kirkonkylän koulu (Anian rantatie 97)
Kyösti: Pirkkalan pääkirjasto (Suupantori 2)
Naistenmatka: Pirkkalan yhteislukio (Urheilutie 11)
Kurikka: Kurikankulman koulu (Aittokorventie 2)
Loukonlahti: Nuoliala-keskus (Kouluportinkuja 5)
Killo: Nuoliala-keskus (Kouluportinkuja 5)
Toivio: Toivion koulu (Korpitie 13)