MITÄ toivoisit ihmisten näkevän silloin kun he kohtaavat sinut? Mitä toivoisit heidän huomaavan, mihin reagoivan? Onko jotain sellaista, mikä voisi jäädä omaan arvoonsa, piiloonkin kenties? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään mitä toivot uusissa tilanteissa? Millaisen kokemuksen toivoisit jäävän sydämeen, kun jatkatte matkaa?
Se, mitä ihmisten välille syntyy, on monen asian summa. Osaan voin vaikuttaa, osaan en. Uusiin ja ensimmäisiinkin kohtaamisin kulkeutuu mukana aina jotain menneestä. Jotain niistä hetkistä, ihmisistä ja tilanteista, joita mukana kannetaan. Silti väitän, että meitä toisiamme kohtaavia, elämän erilaisia polkuja kulkevia ihmisiä yhdistää kuitenkin samankaltainen toive. Toive tulla nähdyksi. Toive saada olla olemassa ja oma itsensä niin itselle kuin ihmisille ympärillä.
TÄNÄÄN keskiviikkona juhlitaan sekä paastonajan alkua että ystävänpäivää. Tänään voisi piirtää otsaan tuhkaristin katumuksen ja uuden alun merkiksi. Voisi piirtää myös sydämen rakkauden, välittämisen ja ystävyyden merkiksi. Paaston viikot kuljettavat matkalle kohti pääsiäistä. Se kutsuu keskittymään siihen, mikä on tärkeää ja luopumaan siitä, mikä ei rakenna hyvää. Paasto on elämän tutkailua, omalla tavallaan siis käpertymistä kohti sisintä, sitä mitä sydämellä on. Löytäisinkö jotain uutta suhteessa Jumalaan ja tähän Jumalan maailmaan? Löytäisinkö jotain uutta suhteessa läheisiin, lähimmäisiin ja suhteessa itseeni?
Usein se, mitä sydämellä on, heijastelee jollain tavalla myös ympärilleni, niin ihmisiin kuin tapaan kokea maailmaa. Pääsiäinen näyttää ajallaan millaiselle matkalle tulevat viikot vievät.