Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa…
Heeei, täähän on se vanha juttu, mää tiedän tän jo. Jatkettaisko kuitenkin, 52 sekuntia siihen menee. Ei se näin vuoden alussa paljon ole.
…niin että sinne, missä on vihaa,
kylväisin rakkautta,
missä katkeruutta…
Kyllä se oli väärässä! Rypeköön rapakossaan, ei kuulu mulle.
…missä katkeruutta,
toisin anteeksiantamusta,
missä epäsopua, loisin yhteisymmärrystä…
Jaa jaa. Siä hipsii taas vähän lunta, pitäisköhän lähtee lumitöihin.
…missä erehdystä, viittaisin totuuteen,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, kylväisin toivoa,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.
Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
pyytää ymmärrystä kuin ymmärtää toisia,
vaatia rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.
Aamen.
RAKAS lukija, jos pääsit tänne asti, pitänee pyytää anteeksi. Ei taida ainakaan oma sydämeni kääntyä 52 sekunnissa tuohon Fransiskus Assisilaisen rukoukseen. Riittääkö koko elämä. Sinulle tämä voi olla helpompaa.
Hoosianna, Herra auta. Miten vaikeaa on olla kanssasi edes 52 sekuntia. Ajatuksiin nousee kaikkia tekemättömiä töitä, välillä ylpeys jostain tehdystäkin.
Oijoi, tulikohan nyt vähän tylyä tekstiä heti vuoden alkuun. Mutta älä murehdi. Muista, Mestarin kanssa on turvallista jatkaa. Hyvää matkaa!
Vapahtaja, tee minusta rauhasi…
