Lievennä henkistä taakkaa – Kirkon valtakunnallinen keskusteluapu päivystää juhlapyhinäkin ja arkisin juttuseuraa saa suoraan Pirkkalassa

Pirkkalassa auttaa päivystävä pappi arkisin puhelimitse, kahtena päivänä viikossa keskusteluapua saa kasvokkain seurakuntatoimistolla.

KIRKON keskusteluapua on tarjolla puhelimitse ja verkon kautta, jos asiat ahdistavat joulun aikaan.

JOULUA vietetään epävarmuuden merkeissä. Monien mieltä painavat nousseet elinkustannukset, huolet työpaikasta ja toimeentulon riittävyydestä sekä epävakaa maailmanpoliittinen tilanne. Henkistä taakkaa voi keventää ottamalla yhteyttä Kirkon keskusteluapuun.

Tarjolla on matalan kynnyksen apua puhelimessa ja verkossa.  Kirkon keskusteluavun päivystäjille voi purkaa huolia ja ahdistusta. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Päivystäjät ovat sitoutuneet vaitioloon.  

”Vuoden pimeimpinä päivinä on tärkeää muistaa, että apu ja tuki ovat saatavilla. Me kirkon keskusteluavussa haluamme pitää huolta, ettei joulunakaan kenenkään tarvitse jäädä yksin hätänsä kanssa. Missä oletkin ja kuka oletkin, sinua varten on joku, joka kuuntelee ja ymmärtää. Siksi kirkon keskustelunapu on perustettu”, kirkkohallituksen asiantuntija Petri Patronen sanoo.

Kirkon keskusteluavun palveleva puhelin on auki joka ilta, myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Palvelevan puhelimen numeroon 0400 221 180 (pvm/mpm) voi soittaa kello 18 ja 24 välisenä aikana.

Palveleva chat on avoinna maanantaista perjantaihin kello 16–20.

Kirkon keskusteluavun nettikirje tarjoaa mahdollisuuden kirjoittaa nimetön viesti ympäri vuorokauden. Päivystäjät vastaavat viesteihin muutaman päivän kuluessa. Nettikirjeen voi kirjoittaa tässä osoitteessa .

Keskusteluapuun saa yhteyden myös perinteisellä kirjeellä.   

Kirkon keskusteluavun päivystäjät ovat kirkon työntekijöitä ja koulutettuja vapaaehtoisia. Heitä sitoo vaitiolovelvollisuus.   

Päivystäjä ei näe käyttäjän henkilöllisyyttä, sillä soittajan puhelinnumero ei näy vastaajalle. Puheluja ei nauhoiteta eikä keskusteluja tallenneta. Mitään henkilökohtaisia tietoja ei kerätä.   

Kirkonkeskusteluapu on Puhelin- ja verkkoauttamisen eettisten periaatteiden neuvottelukunnan (PuhEet) jäsen.

MYÖS monet seurakunnat ovat ilmoittaneet omia puhelinnumeroita, joista saa keskusteluapua.

Pirkkalassa päivystävä pappi tarjoaa luottamuksellista keskusteluapua numerossa 03 342 7301. Päivystyspuhelin on käytössä maanantaista perjantaihin kello 9.30–12.

Lisäksi Pirkkalan seurakunnan toimistolla (Suupantie 10, 2. kerros) on päivystys paikan päällä maanantaisin ja tiistaisin kello 9.30–12.

Pirkkalassa voi jakaa papin kanssa asioita, joissa tarvitsee kuuntelijaa, pohtijaa tai esirukoilijaa. Papilla on vaitiolovelvollisuus.