RIPPILEIRILLÄ usein näytelty iltaohjelma on sketsi: ”Se on loppu ny!” Siinä mies on tossun alla ja siivoa lattioita, kun vaimo nauttii kaupungilla ostoksilla käynnistä. Miehen kaveri sanoo, että sinun pitää sanoa vaimollesi, että ”Se on loppu ny!” Sitä siinä siten vielä harjoitellaan ja äänenpainoja kovennetaan.
Kun vaimo sitten tulee kotiin, niin mies yrittää sanoa vaimolleen, että tällainen järjestys tässä talossa on loppu! Muutaman kerran hän sanoo, että ”Se on loppu ny”, mutta ei vaimon edessä pysty sanomaan asiaansa loppuun asti. Vaimo tivaa, että mikä on loppu. Lopulta mies parahtaa, että ”Mäntysuopa!”
SUNNUNTAINA voi sanoa, että ”Se on loppu ny!” Nimittäin kirkkovuosi! Eletään vuoden synkintä aikaa ja myös Tuomiosunnuntai muistuttaa meitä ikävästä lopullisesta tuomiosta. Tuomiosunnuntai laittaa pysähtymään viimeisen tuomion äärelle.
Tuomiosunnuntaina itse jään miettimään omaa syntisyyttäni ja syyllisyyttäni. Mietin sitä, että millaisen tuomion minä ansaitsen tällä elämän tyylillä. Sulkeutuvatko taivaanportit vai ovatko ne siltikin auki myös minulle? Mitä minun pitäisi tehdä, jotta tuomioni olisi mahdollisimman lievä ja mahdollistaisi pääsyni taivaaseen?
Viimeisellä tuomiolla toivon Jeesuksen olevan puolustamassa minua ja sanomassa: ”Se on loppu ny! Jumalan lasten syyttäminen ja kadotukseen tuomitseminen”. Jeesus lunasti omansa kertakaikkisella tuomiolla ja kärsimisellä ristinpuussa sekä voittamalla kuoleman vallan. Hän on luvannut valmistaa paikan jokaiselle häneen uskovalle taivaan kotiin.
”Ristisi Golgatalla, se voitonlippu on / vain siihen katsomalla, saan voittopalkinnon.” (Virsi 309:4.)
