Tältä näyttää voimakkaasti kasvaneen hittilaji padelin tulevaisuus Pirkkalassa – ”Vahvat jäävät ja heikot lopettavat”

Padel kasvoi vauhdikkaasti etenkin korona-aikana. Monet lajia tuntevat arvelevat, että kasvuvauhti oli kuitenkin liian kova ja halleja rakennettiin liikaa. Padelilla näyttää siitä huolimatta menevän edelleen varsin hyvin.

LINNAKALLION padelhallilta Pirkkalasta tavoitetut Anna Wall (vas.), Milka Pasanen, Heta Heinämäki ja Martina Minetti pelaavat Padel Tampereen naisten edustusjoukkueessa. Heinämäki kertoo harjoittelevansa lajia jopa seitsemän kertaa viikossa.

VIIMEISEN vuoden aikana on puhuttu runsaasti mailapeli padeliin liittyvien yritysten taloudellisista vaikeuksista. Suomen suurin padelalan toimija Padel Sports oy hakeutui kesällä yrityssaneeraukseen, ja myös monet pienemmät alan yritykset ovat olleet hankaluuksissa.

Padelin nousua läheltä seuranneen yrittäjän Marko Kuusiston mukaan padelmarkkinoilla on nyt käynnissä murrosvaihe. Hänen mukaansa lajin nopeimman kasvun aika on ohi, vaikka harrastajamäärät ovatkin edelleen loivassa nousussa.

”Alalla nähdään seuraavan vuoden aikana konkursseja, mutta tulee myös uusia toimijoita. Vahvat jäävät ja heikot lopettavat”, Kuusisto tiivistää.

Yrittäjä Kuusiston mielestä on kyse markkinan normalisoitumisesta. Hän vertaa padelin nykyistä tilannetta sushin tai pizzan saapumiseen Suomeen.

”Ensin tuli ensimmäinen sushipaikka Tampereelle ja sitten tuli muutama muu lisää. Kun jokaisesta ruokakaupasta saa sushia, voisiko olla tilanne, että vuoden päästä sushista on ylitarjontaa? Silloin ollaan samassa tilanteessa kuin nyt padelissa.”

KAUPPAKESKUS Veskassa sijaitsevan Padel Nuestron myyjä Justus Ranta tähtää padelammattilaiseksi. ”Katsotaan, mihin rahkeet riittävät, kun täysillä treenaa”, hän miettii.

ERÄS Pirkkalan padelalan toimijoista on lajiin liittyviä pelivälineitä ja tarvikkeita myyvä Padel Nuestro kauppakeskus Veskassa. Liike avattiin Pirkkalaan tänä keväänä. Se on osa kansainvälistä ketjua, joka ilmoittaa olevan maailman suurin padeltarvikkeiden jälleenmyyjä.

Padel Nuestron yrittäjä Rasmus Niklas-Salminen kuvailee lajin nykytilaa saman suuntaisesti kuin Kuusisto.

”Varsinkin korona-aikaan halleja nousi kuin sieniä sateella. Jossakin vaiheessa niitä on liikaa. Näkemykseni on, että parhaat kuitenkin pärjäävät oikein hyvin”, hän analysoi.

PADELIN paljonpuhuttu vastatuuli ei näy ainakaan syksyisenä iltapäivänä Padel Tampereen suuressa hallissa Pirkkalan Linnakalliossa. Likipitäen kaikki hallin lukuisista kentistä ovat varattuina. Se on Padel Tampereen edustusjoukkueessa pelaavien Martina Minetin, Heta Heinämäen, Milka Pasasen ja Anna Wallin mukaan tavallista.

”Jos arki-iltana haluaa tulla pelaamaan Linnakallioon, pitää varata vuoro etukäteen”, he toteavat.

LINNAKALLION padelhalli valmistui vuonna 2021. Padel Tampereella on Pirkkalassa myös toinen halli, joka sijaitsee Jasperintiellä. Padel Tampere kuuluu tätä nykyä ruotsalaisomisteiseen LeDap-konserniin.

Kuusiston ja Niklas-Salmisen näkemykset padelin nykytilanteesta saavat tukea lajia tavoitteellisesti pelaavan nelikon joukosta.

”Halleja rakennettiin tosi paljon ja tosi nopeasti. Koko ajan niistä tehtiin hienompia, isompia ja parempia. Nyt monet pienemmät hallit on lopetettu, mutta isoilla halleilla on kysyntää ja kisoissa käy paljon pelaajia. Monet myös aloittavat lajin.”

PADELIN nousu hittilajiksi tapahtui nopeasti. Yrittäjä Kuusisto ajoittaa lajin suurimman kasvuvaiheen korona-aikaan. Vaikka kasvu on tasaantunut, mutta laji on silti hänen mukaansa tullut Suomeen jäädäkseen – vähän niin kuin pizza tai sushi.

Padel Nuestron yrittäjä Niklas-Salminen näkee, että padelilla on myös edelleen potentiaalia kasvaa. Tällä hetkellä yrityksen tyypillisin asiakas on 30–60-vuotias, mutta kävijäkunta on yrittäjän mukaan viime aikoina nuorentunut.

”Tänä syksynä olen huomannut, että parikymppisiä ja vähän päälle näkyy enemmän halleilla sekä kaupassa”, Niklas-Salminen kertoo. Hänen mukaansa padelista on tullut entistä trendikkäämpi harrastus, jonka markkinointi on onnistunut sosiaalisessa mediassa. Siitä huolimatta laji ei ole vielä tavoittanut kaikkia, mikä mahdollistaa myös kasvun tulevaisuudessa.

”Kun vanhemmat tuovat lapsiaan hallille ja he oppivat siellä käymään, niin tilanne on ihan erilainen kymmenen vuoden päästä.”

Padel

Alun perin 1960-luvulla Meksikossa kehitetty mailapeli, joka yleistyi kuitenkin Espanjassa.
Rantautui Suomeen ensimmäisen kerran vuonna 2003.
Ensimmäiset sisäpelikentät valmistuivat vuonna 2010, mutta ensimmäinen halli avattiin vasta vuonna 2016.
Vuonna 2021 Suomessa oli yli 60 000 padelharrastajaa ja yli 600 padelkenttää.

Lähde: Suomen Padelliitto