Syysmyräkkä aiheutti pelastuslaitokselle pieniä tehtäviä Pirkkalassa – Reipin uimalaituri vahingoittui tuulessa

Pelastuslaitos raivasi Pirkkalasta kaksi kaatunutta puuta lauantaina.

PIRKKALASSA puhalsi viikonloppuna voimakkaitakin puuskatuulia. Maanantaihin mennessä tuuli rauhoittui ja aurinkokin tuli esiin. Kuva: Sanni Harmanen

VIIKONLOPPUNA koettu syysmyräkkä näkyi ja tuntui myös Pirkkalassa. Voimakkaimmat tuulenpuuskat koettiin perjantain ja lauantain välisenä yönä sekä lauantaina iltapäivällä ja alkuillasta.

Myräkän vahingot jäivät kuitenkin vähäisiksi. Pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Juha Seppälä kertoo, että pelastuslaitos sai Pirkkalasta viikonlopun aikana vain kaksi tuuleen liittyvää tehtävää. Molemmat ajoittuivat lauantaille.

Pelastuslaitos sai kello kolmen aikaan ilmoituksen Jasperintielle kaatuneesta puusta. Myöhemmin, puoli kuuden maissa illalla, samanlainen ilmoitus saatiin Ollikantieltä. Pelastuslaitos kävi raivaamassa puut pois liikenteen tieltä.

Pirkkalan lentokentän säähavaintoasemalla mitattiin lauantaina puuskien enimmäisnopeudeksi yli 17 metriä sekunnissa. Ilmatieteen laitos luonnehtii, että tuulen nopeuden ollessa 17–20 metriä sekunnissa on ulkona liikkuminen vaikeaa ja tuuli voi katkoa puiden oksia.

KOKO Tampereen seudulla lauantai oli pelastuslaitokselle kiireinen päivä, ja laitoksella oli töissä lisähenkilöstöä.

”Sunnuntaikin oli kiireinen, mutta silloin selvisimme normaalilla miehityksellä”, Seppälä sanoo.

PIRKKALAN kunta tiedotti maanantaina, että myräkkä vaurioitti viikonloppuna Reipin saunarannan uimalaituria.

Laituri on poistettu käytöstä, ja se on tarkoitus korjata vielä kuluvan viikon aikana. Saunasta pääsee uimaan toistaiseksi vain rannan kautta.