Naistenmatkantien viemäriurakka on hyväksyntää vaille valmis – Työt venyivät hieman heinäkuun puolelle

”Kaikki saatiin tehtyä lopulta urakka-ajan puitteissa”, sanoo keskuspuhdistamohankkeen projektipäällikkö Ari-Matti Ilkka.

NAISTENMATKANTIEN viemäriurakan viimeisiin työmaihin kuulunut kevyen liikenteen väylä Pakkalankulman Lidlin vieressä on jälleen pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden käytössä.

PIRKKALAN Naistenmatkantien viemärityöt alkavat olla valmiit. Urakan viimeisetkin työmaa-alueet Pakkalankulman Lidlin viereisellä kevyen liikenteen väylällä ovat saaneet asvaltin pintaansa, ja jalankulkijoiden sekä pyöräilijöiden kulkureitit ovat palautuneet normaaleiksi.

Tampereen seudun keskuspuhdistamohankkeen projektipäällikkö Ari-Matti Ilkka kertoo, että hankkeen väki pitää tiistaina urakoitsijan kanssa urakan vastaanottokokouksen. Kokouksessa on tarkoitus todeta virallisesti urakan valmistuneen.

Tampereen ja lähikuntien rakenteilla olevan jätevedenpuhdistamon siirtoviemäreitä asennettiin Naistenmatkantien alle helmikuusta 2022 lähtien. Töiden suunniteltu valmistumisaika oli kesäkuussa 2023, mutta työt venyivät Ilkan mukaan joitakin päiviä heinäkuun puolelle. Taustalla olivat lisätyöt, joiden johdosta urakoitsijalle oli myönnetty lisäaikaa urakkaan.

”Kaikki saatiin tehtyä lopulta urakka-ajan puitteissa”, Ilkka sanoo.

Tällä hetkellä keskuspuhdistamohankkeeseen liittyviä töitä on käynnissä Pirkkalassa Sankilan pelloilla, jossa kootaan vedenpuhdistamon puhdistetun veden purkuputkea, sekä Tampereen Vihilahdessa, jossa tehdään siirtoviemäriosuutta.

TÄLTÄ Naistenmatkantien työmaalla Pakkalankulmalla näytti huhtikuussa 2023. Kuva: Sanni Harmanen