TÄNÄ keväänä ilmestyi Härmälänrannan kokoojakatu Valmetinkadulle päällysteeseen muutamia ikäviä vaurioita. Ei tietysti tuntunut hyvältä uudehkolla alueella. Toki niitä oppi nopeasti väistämään. Ei ole ihminen tyytyväinen tällaisiin vastoinkäymisiin.
Vappuna lähdimme koko perheen kylpylä- ja kotimaanmatkalle. Mukana oli siis vaimoni ja kissamme Lyyli, joka ei kyllä päässyt kylpylän poreisiin, vaikka huoneesta maksoikin, tarkalleen ottaen pappa betalar.
Matka suuntautui läntiselle Uudellemaalle. Lyhyimmän reitin navigaattori löysi Forssan ja Someron kautta. Loppumatkalla käännökset lisääntyivät ja tiet kapenivat ja mutkistuivat. Mutkaista tietä olisi kiinnostava ajella, jos se olisi kunnossa.
OLEN toki lukenut Suomen tieverkoston rapautumisesta, mutta sanat ovat sanoja. Sanojen merkitys konkretisoitui varsin radikaalisti. Kielemme on hyvin rikas, mutta juuri nyt on vaikea löytää sanastoa kertomaan, millainen on tie, joka vaikuttaa siltä, että sen alla on räjähdellyt tiheästi miinoja.
Määritelmä kestopäällyste on varsin irvokas tiestä, jossa päällystettä oli paikoin vain puolet ja loput eri syvyisiä teräväreunaisia kuoppia. Lyyli oli onneksi tavalliseen tapaan kuljetusvälineessään turvavöihin kiinnitettynä. Kyllä on turvavyö moniturvallinen keksintö!
Teimme myös omatoimisen retken lähiseudun nähtävyyksiin. Lisukkeena sukelsimme yhä syvemmälle tiekurjuuteen. Maaseudun pikkuteiden mutkien historia on toki tuttua. Pahimmillaanhan suomalainen entinen kärrytie jouduttaa kilometrin matkalla etenemistä 200 metriä.
Onneksi liikenne oli kuitenkin niin hiljaista, että kieputuksen lisäksi saattoi lisätä efektejä vimmatulla kuoppien väistelyllä. Toisaalta ymmärtääkin liikenteen hiljaisuuden. Aika moni auto taisi viettää kevättä korjaamolla.
Otetaanpa tähän väliin suora lainaus Väyläviraston sivuilta. ”Herätevaikutuksiin perustuvan tärinän tai muuttunutta rengasääntä aiheuttavan tiemerkinnän katsotaan vähentävän yksittäisiä suistumis- ja kohtaamisonnettomuuksia”.
Tiemerkinnän voi siis tehdä monella tapaa. Halvinta on jättää tie korjaamatta.
EDELLÄ kerroin Uudenmaan tiestöstä, mutta sama on kohtalo lähiseutumme Pirkanmaan teillä. Tästä kertoi Pirkkalainenkin viime viikolla. Päällysteiden uusimisiin kohdistetut määrärahat vähenevät vuosi vuodelta. Suomen tieverkostoa palautetaan parhaillaan viime sotien jälkeiselle tasolle.
Valtiolla on melkoisesti velkaa, eikä se kohdistu tietenkään pelkästään tiestöön. Yhtä miljardivelkaa pyritään kuitenkin edelleen kartuttamaan, tiestön korjausvelkaa.
Mitä sitten haittaa reikäjuustotie? Ajetaan vain hiljempaa! Tiestöä ei käytetä pelkästään huviajeluun, kuten me teimme. Maaseudulla kuitenkin asutaan. Voi olla arkipäiväistä päästä kauppaan tai jopa terveydenhoitoon niin ettei pää pompi ambulanssissa kuin pingispallo.
Kotimaan matkailu tosiaan avaa monenlaisia näkymiä. Muutama Härmälänrannan lautasen kokoinen reikä päällysteessä kutistuu äkkiä vain pieneksi ruusun terälehdeksi. Kun tiestön terveydenhoitoon ei vastaisuudessakaan riitä rahaa, niiden kunnon heikkeneminen lähestyy kaupunkejakin.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun Mannerheimintietä ei voi ajaa kuin traktoreilla, luulisi päättäjienkin heräävän. Vaan tiehän se jo onkin.
Kirjoittaja on Härmälänrannan talvi- ja Pirkkalan Uittamon kesäasukas.
