”Tämä ei ole vain hah hah haa -juttu” – Tragikoominen Ihmisellinen mies -näytelmä tarjosi Pirkkalan harrastajateatterin näyttelijöille kiinnostavan haasteen

"Olin positiivisesti yllättynyt, miten hyvä porukka, tila ja puitteet Pirkkalassa on", kehuu ensi kertaa Pirhassa näyttelevä Kari Peltonen.

PIRKKALAN harrastajateatterin Ihmisellinen mies -näytelmässä esiintyvät Jarkko Hovilainen (vas.), Marko Leppänen, Kari Peltonen (edessä), Sari Vento, Pirita Vainioinen, Sara Nurmi, Tiina Rastas, Pirjo Korte ja Antti Jaakola. Kuva: Anne Helminen

PIRKKALAN harrastajateatteri Pirha on kulkenut pitkän matkan. Teatteriyhdistys täyttää tänä keväänä 20 vuotta, ja maaliskuussa ensi-iltansa sai teatteriryhmän 18. näytelmä Ihmisellinen mies.

Ryhmän tulkinta Sirkku Peltolan kirjoittamasta näytelmä sai pirkkalalaisen ohjaajan Anne Helmisen mukaan hyvän vastaanoton ensi-iltayleisöltä.

”Katsojat olivat todella hyvin läsnä. Pienessä tilassa syntyy intensiivinen tunnelma, ja pidän juuri siitä, kun katsojien ja näyttelijöiden välille syntyy tietynlainen vuorovaikutus”, Helminen kuvailee.

Näytelmää esitetään huhtikuulle asti Suupanniityn koulun teatteriluokassa.

KORONAVUODET toivat Pirhan säännölliseen esitystahtiin tauon, mutta nyt teatterilaiset ovat päässeet tauon ja osittaisen etäharjoittelun jälkeen jälleen kiinni normaaliin harjoitus- ja esitystahtiin. Mukana on tällä hetkellä yhdeksän näyttelijää.

Sirkku Peltolan näytelmät tunnetaan hersyvän hauskoina ja kipeän traagisina, eikä Ihmisellinen mies tee tässä poikkeusta. Näytelmässä kuusikymppinen virkamies Raine Kukkia saneerataan pois työstään ja samaan syssyyn myös avioliitostaan ja kotitalostaan. Kukkia päättää yrittää onneaan imurikauppiaana – kolmen kuukauden koeajalla – ja luovii samalla suhteessa ex-vaimoonsa, aikuiseen poikaansa ja vuokraisäntäystäväänsä.

Tällä viikolla tasavallan presidentti myönsi Sirkku Peltolalle taiteen akateemikon arvonimen.

Henkilöhahmot ovat tosi kiinnostavia, ja siinä on myös haastetta harrastajille.

Anne Helminen

OHJAAJA Helminen kuvailee Ihmisellisen miehen tarinaa ”tosi traagiseksi jutuksi”.

”Näyttelijät ovat tykänneet siitä, että näytelmässä on todella paljon sanomaa. Tämä ei ole vain hah hah haa -juttu, ei mitään puskateatteria”, Helminen sanoo.

Tragikomedian tyylilaji tarjosi näyttelijöille kiintoisaa pureksittavaa.

”Henkilöhahmot ovat tosi kiinnostavia, ja siinä on myös haastetta harrastajille. Tekstin alla on todella paljon asiaa, joka pitäisi saada näkyviin. Ja sitten ovat nämä kaikki hahmojen ihmeelliset vuorovaikutussuhteet ja tilanteet, jotka rakentuvat näyttämöllä”, Helminen kertoo.

KARI PELTONEN (oik.) kuvailee roolihahmoaan Raine Kukkiaa mieheksi, joka asettaa muiden murheet oman etunsa edelle. Kuvassa myös kanssanäyttelijä Marko Leppänen. Kuva: Arje Mulari

PÄÄROOLIA näytelmässä esittää tamperelainen Kari Peltonen, jolla on pitkä kokemus harrastajateatterien näyttämöiltä. Peltonen on ollut mukana Pirkanmaan seudun eri harrastajateattereissa 1990-luvulta lähtien, josta parikymmentä vuotta kului edesmenneen Messukylän työväen näyttämön esityksissä.

Pirhaan hän lähti mukaan nyt ensimmäistä kertaa Helmisen kutsumana.

”Olin positiivisesti yllättynyt, miten hyvä porukka, tila ja puitteet Pirkkalassa on. Itse olen aina sanonut, että tässä harrastuksessa kannattaa kiertää uusia paikkoja, sillä eri paikoissa toimitaan eri lailla ja oppii uutta”, Peltonen sanoo.

Hahmoaan Raine Kukkiaa Peltonen luonnehtii hyvin vaatimattomaksi tapojensa orjaksi.

”Jos asuisin viisi vuotta Raine Kukkian saappaissa, aika pientä ja kaavoihin kankeutunutta olisi toimiminen työelämässä ja vapaalla. Mutta toisaalta Raine asettaa muiden huolet ja murheet etusijalle omaan hyväänsä nähden. Varmaan hän on ollut hyvin tunnollinen työntekijänä, ennen kuin kuntaliitos tuli ja 30 vuoden työura virkamiehenä lähti alta. Ja kai sekin on jonkinlaista inhimillisyyttä, että hahmolla on taustalla semmoinen positiivisuuden haku. Vaikka kuinka kolahtaa, siitä jotenkin noustaan.”

Pirkkalan harrastajateatterin Pirhan Ihmisellinen mies -näytelmän Suupanniityn koulun (Urheilutie 5) teatteriluokassa. Esityksiä vielä 25.3., 26.3. 30.3., 1.4., 2.4. (loppuunmyyty), 13.4. ja 15.4. Liput: www.pirkkalanteatteri.fi