TAMPEREEN läntisellä ohitustiellä eli Pyhäjärventiellä kolaroitiin jälleen tutulla paikalla Pirkkalan Partolan tuntumassa torstaiaamuna.
Harvinaista tapauksessa oli kolarin mittakaava: peräti kuusi ajoneuvoa törmäsi toisiinsa peräänajon seurauksena. Päivystävä palomestari Pekka Loponen kertoo, että peräänajo tapahtui vähän ennen Pirkkahallin liittymää Tampereelta Nokian suuntaan ajettaessa.
ONNETTOMUUDESSA oli osallisena kahdeksan ihmistä, joista kukaan ei loukkaantunut.
”Tieosuudella oli muistaakseni satasen nopeusrajoitus, eli tässä olisi ollut mahdollisuudet vielä suurempaan onnettomuuteen. Loukkaantuneita ei tullut, mikä oli positiivista”, Loponen sanoo.
Yksi ajoneuvoista, pakettiauto, vaurioitui kolarissa ajokelvottomaksi.
PELASTUSLAITOS sai tilanteesta hälytyksen kello 7.14. Paikalle lähetettiin pelastuslaitoksen, poliisin ja ensihoidon yksiköitä.
Onnettomuuden vuoksi yksi ajokaistoista oli poissa käytöstä, mikä ruuhkautti aamuliikennettä pahasti Lakalaivan ja Sarankulman liittymien välillä noin puolentoista tunnin ajan.
Vaikka samalla alueella kolaroidaan usein, näin monen auton kolarit ovat Loposen mukaan harvinaisia.
”Se on tietysti positiivista ja kertoo pitkälti hyvistä turvaväleistä”, Loponen toteaa.