KATSELEN ulos ikkunasta. Maisema on peittynyt lumeen. Auringon osuessa lumeen, maisema suorastaan kimmeltelee ja välkkyy. Kaikki on valkoista ja pehmeää. Kaksi oravaa kisailee lintulaudan luona siitä, kumpi on sen valtias.
Huomaan uusia yksityiskohtia maisemassa, vaikka se on minulle tuttu jo monen vuoden ajalta. Onko tämä nyt sitä hetkessä elämistä? Hetkessä elämisen taito tuntuu haastavalta.
MEIDÄN MUKANAMME kulkee aina nykyhetken lisäksi menneisyys ja tulevaisuus. Koko elämämme jatkumo on läsnä.
Mielellä on taipumus vaellella omia teitään, vaikka kuinka yrittäisi pysähtyä hetkeen. Millaista olisikaan, jos pystyisi vaalimaan jokaista hetkeä ainutlaatuisena aarteena?
Taivaan Isältä voi pyytää apua hetkessä elämiseen. Hänen läsnäolossaan voi heittää kaiken huolen odottavista tehtävistä, kaiken levottomuuden tulevaisuudesta. Menneisyyden taakan voi jättää taakseen.
Tapahtuipa ympärillämme mitä tahansa, me saamme levähtää Taivaan Isän huomassa.
HUOMAAN VAIPUNEENI omiin ajatuksiini. Tällä välin oravat ovat poistuneet lintulaudan läheltä. Niiden tilalle on saapunut pikkulintuja ja tikka. Elämä on ottanut askeleen eteenpäin.
